Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.08.2024/Pykälä 139

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Oikaisuvaatimus kunnanhallituksen 10.6.2024 päätöksestä § 113

 

Kunnanhallitus 26.08.2024 § 139  

83/14.02/2023  

 

Liite: Oikaisuvaatimus

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

 ----------------------------------------- on 1.7.2024 päivätyllä oikaisuvaatimuksella hakenut muutosta kunnanhallituksen 10.06.2024 tekemään päätökseen koskien viestintäsuunnitelman hyväksymistä.

 

 Oikaisuvaatimuksessaan -------- vaatii, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Oikaisuvaatimuksensa perusteluiden hän esittää pohjautuvan ristiriitoihin voimassaoleviin lakeihin ja kunnan hallintosääntöön.

 

 Väite on lähtökohtaisesti virheellinen. Viestintäsuunnitelman valmistelu ja päätöksenteko on tehty Kuntalain ja kunnan Hallintosäännön mukaisesti ja Kunnanhallitus on ollut toimivaltainen päättämään viestinnän perusteista ja viestintäsuunnitelman sisällöstä.

 

 Kustavin kunnan hallintosäännön 5 luvun 14 §:n mukaan Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa ja vastaa kuntalaissa säädetyistä tehtävistä. Kunnanhallitus johtaa kunnan elinkeinopolitiikkaa mukaan luettuna matkailua, hoitaa päävastuullisesti kunnan kaavoitusta ja maapolitiikkaa ja saariston kehittämisestä annetun lain mukaisia tehtäviä sekä §:n 15 ja 16 mukaisesti päättää elinkeinotoimen ml. matkailutoimen sekä matkailumarkkinoinnin järjestämisen perusteista.

 

 Hallintosääntömuutoksen valmistelun yhteydessä Kustavin kunnanhallitus on 16.10.2023 § 185 päättänyt pyytää sivistyslautakunnan lausuntoa kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen siirtämisestä kunnanhallitukselta sivistyslautakunnan alaiseen toimintaan sekä kunnan Hyte-koordinaattorin tehtävien ja vastuiden siirtämisestä sivistyslautakunnan hyvinvointikoordinaattorille sekä matkailun ja viestinnän vastuiden ja tehtävien siirtämisestä kunnanhallituksen alaisen toiminnan viranhaltijoille ja toimihenkilöille 1.1.2024 alkaen.

 

 Sivistyslautakunta on kokouksessaan 31.10.2023 § 103 päättänyt puoltaa esitystä. Kustavin valtuusto on 13.11.2023 § 30 hyväksynyt kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen siirtämisen kunnanhallitukselta sivistyslautakunnan alaiseen toimintaan sekä kunnan Hyte-koordinaattorin tehtävien ja vastuiden siirtämisestä sivistyslautakunnan hyvinvointikoordinaattorille sekä matkailun ja viestinnän vastuiden ja tehtävien siirtämisestä kunnanhallituksen alaisen toiminnan viranhaltijoille ja toimihenkilöille 1.1.2024 alkaen.

 

 Tehtävien ja vastuiden siirrot aiheuttivat seuraavat muutokset kunnan hallintosääntöön:

 

 Hallintosäännön 5 luvun 15 §:n kohtaan "Sivistyslautakunta" tehtäviin lisättiin "sekä kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä".

 

 Hallintosäännön 5 luvun 17 §:n kohdasta "Hyvinvointikoordinaattori (vastuualueen esihenkilö) päättää" poistettiin kohdista 1 ja 2 viittaukset ml. matkailuun sekä korvattiin kohta 6 kuulumaan "vastaa kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinoinnista."

 

 Matkailun ja viestinnän poistaminen hyvinvointikoordinaattorin hallintosäännön tehtävänkuvauksesta ei siten tapahtunut oikaisuvaatimuksessa väitetyin tavoin vahingossa, vaan tarkoituksenmukaisena toimena prosessissa, jolla kunnan viestintää ja markkinointia on kehitetty valtuuston hyväksymän kuntastrategian mukaisesti.

 

 Kustavin kunnanhallitus on päätöksellään Kunnanhallitus 21.08.2023 § 122 hyväksynyt markkinointi- ja toimenpidesuunnitelman vuodelle 2024. Suunnitelman toteuttaminen on (eräin poikkeuksin) toteutunut erittäin hyvin ja parantanut kunnan näkyvyyttä merkittävällä tavalla. Valituksen alainen viestintäsuunnitelma on pitkälti saman sisältöinen, mutta laadittu yksityiskohtaisemmaksi. Tarkoituksena on helpottaa sen jalkauttamista toimialoille.             

 

 Muilta osin -------- on liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta ilmenevin tavoin arvostellut mm. viestintäsuunnitelman sisältöä ja kirjoitusasua. Tarkoituksenmukaisuusperusteet sisältävät osin jopa lähes asiatonta suunnitelman laatijaan kohdistuvaa arvostelua. Tarkoituksenmukaisuutta koskevat perustelut eivät anna aihetta Kunnanhallituksen päätöksen muuttamiseen tai asian palauttamiseen valmisteltavaksi.

 

 Oikaisuvaatimus perustuu virheelliseen käsitykseen siitä, että yksittäiset toimijat voisivat heille osoitettujen viestinnän ja markkinoinnin työtehtävien perusteella jättää kunnanhallituksen ja operatiivisen johdon antamat ohjeet ja määräykset noudattamatta. Viestinnän ja markkinoinnin onnistumisen keskeisenä tavoitteena ja edellytyksenä on, että kunta viestii yhtenäisesti noudattaen kunnanhallituksen antamia ohjeita ja määräyksiä.

 

 Oikaisuvaatimuksessa ei ole tuotu esiin sellaisia kunnanhallituksen päätöksen laillisuuteen tai tarkoituksenmukaisuuteen liittyviä seikkoja, joiden perusteella päätös olisi palautettava valmisteltavaksi. Esitetään, että kunnanhallitus hylkää oikaisuvaatimuksen sekä määrää päätöksen täytäntöönpantavaksi mahdollisesta valituksesta huolimatta, jotta kunnan viestinnän ja markkinoinnin sekä niiden edellyttämät toimenpiteet voidaan turvata. Päätös on luonteeltaan sellainen, että sen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 

 Kunnanhallitus päättää

 

 1) hylätä oikaisuvaatimuksen ja

 

 2) määrätä, että päätös pannaan väliaikaisena täytäntöön mahdollisesta valituksesta huolimatta.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano -------------------------

 Projektipäällikkö

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa