Dynasty tietopalvelu
Kustavin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Rakennuslautakunta
Esityslista 25.03.2026/Asianro 5



Kokousasian teksti

 

 

Teknisen toimen toimintakertomus 2025

 

Rakennuslautakunta 25.03.2026    

175/02.02.02/2025  

 

Lautakuntia edellytetään toimittamaan kuntalain 115 §:n mukaisen toimintakertomuksen laatimista varten omat toimintakertomuksensa vuodelta 2025 kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

 

Teknisen toimen toiminnalliset tavoitteet on saavutettu hyvin.

 

Taloudelliset tavoitteet toteutuivat pääosin vuoden 2025 talousarvion puitteissa, lisämäärärahaa on haettu kahteen investointihankkeeseen ennalta arvaamattomien kulujen kattamiseksi. Hankkeina ovat olleet Takviikin kunnallistekniikan rakentaminen MRU2 sekä kunnan vuokra-asuntojen kunnostustyöt.

 

Rakennuslautakunnan jäsenille jaetaan esityslistan liitteenä

toteumavertailu, investointien toteutuma ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumat vuodelta 2025.

 

Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto

 

Päätösehdotus 

Rakennuslautakunta päättää hyväksyä liitteinä olevat toteumavertailut teknisen toimen vuoden 2025 toiminnasta ja tavoitteiden toteutumisesta.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

 

Päätös 

 

 

Täytäntöönpano Kunnanhallitus

 

Ptk tark.