RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 7
Työsuojelupäällikön nimeäminen
Kunnanhallitus 09.02.2026
171/01.01.01/2021
Kunnanjohtaja on tilapäisesti vastannut työsuojelupäällikön tehtävistä. Kunnan organisaation henkilömuutosten takia on tullut mahdolliseksi valita työsuojelupäälliköksi tehtävää aikaisemmin hoitanut ja koulutuksen saanut henkilö. Työsuojelupäällikkö toimii työnantajan edustajana työpaikan työsuojelutoiminnassa. Työsuojelupäällikkö kuuluu kunnan yhteistyötoimikuntaan, joka hoitaa myös työsuojelutoimikunnan tehtäviä. Työsuojelupäällikkö on toiminut toimikunnan kokousten kokoonkutsujana ja pääosin valmistellut käsiteltäviä asioita.
Työsuojelupäällikkö huolehtii työsuojelun yhteistoiminnan järjestämisestä ja kehittämisestä työpaikalla.
Työsuojelupäällikön tehtävänä on
• avustaa työnantajaa ja esimiehiä työpaikalla tarvittavan työsuojeluosaamisen varmistamisessa
• käynnistää, tukea ja kehittää työnantajan ja työntekijöiden välistä työsuojelun yhteistyötä
• osallistua työsuojelutoimikunnan toimintaan
• tehdä yhteistyötä työsuojeluviranomaisen kanssa
• tehdä yhteistyötä työterveyshuollon kanssa.
Työsuojelupäällikkö ei ole automaattisesti vastuussa työsuojelusäännösten toteuttamisesta, vaan vastuu on työnantajalla ja sen nimeämillä esimiehillä, joiden tehtäviin on määritelty työsuojelusta huolehtiminen.
Tehtävän vaativuuden vuoksi valitulle henkilölle maksetaan tehtävän hoitamisesta tasolisä/erillispalkkio. Kohtuullisena tasolisänä/erillispalkkiona voidaan pitää 200 euroa kuukaudessa.
Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää nimetä suostumuksensa mukaisesti työsuojelupäälliköksi Sirpa Isola-Virtasen 10.2.2026 alkaen. Tehtävästä maksetaan tasolisää/erillispalkkiota 200 euroa kuukaudessa.
Kunnanhallituksen päätös
Ptk tark.
|