Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 78

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Kuntosalin yksityisvuoroista luopuminen

 

Sivistyslautakunta 29.08.2023 § 78  

134/12.04.01/2023  

 

 

Kuntosalilla on ollut käytössä mahdollisuus yksityisvuoroihin. Nykyisellään aktiivisessa käytössä on muutamia yksityisvuoroja viikottain. Nykyisessä systeemissä on linjattu mahdollisiksi yksityisvuoroajoiksi aamu- ja päiväajat. Kuntosali on pieneen kokoonsa nähden aktiivisessa käytössä ja palauteiden perusteella erityisesti yksityisvuorot haittaavat joustavaa salilla käyntiä. Kaikkia käyttäjiä tulee kohdella yhdenvertaisesti, mutta esimerkiksi yhdenvertaisuus laki mahdollistaa erilaisen kohtelun perustellusta syystä. Nykyisessä systeemissä ei määritellä yksityisvuoron saamisen kriteerejä eikä yksityisvuoroja ole jaettavaksi siinä määrin että kaikkien kohtelu olisi yhdenvertaista. 

 

Esittelijä hyvinvointikoordinaattori Markus Malmelin

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää luopua kuntosalin osalta yksityisvuoroista ja hyväksyä toistaiseksi voimassa olevaksi vuorokalenteriksi liitteenä olevan luonnoksen. Muutokset astuvat voimaan 1.1.2024.

 

Päätös Sivistyslautakunta keskusteli luonnoksena olleesta vuorokalenterista. Sivistyslautakunta päätti yksimielisesti lopettaa yksityisvuorojen lisäksi erilliset naistenvuorot. Liitteenä 1.1.2024 voimaan tulevan kuntosalin viikkokalenteri.

 

Täytäntöönpano kuntosalin asiakkaat

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa