RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 07.03.2023/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Takviikin kaava-alueen kunnallistekniikan toisen vaiheen kilpailutus
Rakennuslautakunta 07.06.2022 § 64
Takviikin asemakaava-alueen kunnallistekniikka MRU1 -urakan hankinta-
ilmoitus oli nähtävillä hankintailmoitukset.fi -sivustolla 4.5.-
23.5.2022.
Tarjouksia saatiin yksi kappale. Tarjouksen oli jättänyt Finaco Oy.
Tarjous todettiin tarjouspyynnön mukaiseksi. Liitteenä oli täytetty
yksikköhintaluettelo, täytetty tarjouslomake, referenssiluettelo sekä
luotettava kumppani- ja RALA-raportit.
Tarjouksen kokonaishinta oli 296.000 euroa (alv 0 %).
Kunnan talousarvion investointiosassa on varattu Takviikin kunnallistekniikan
suunnitteluun ja rakentamiseen vuodelle 2022 100.000 € ja vuodelle 2023
100.000 € määrärahat.
Tämän vuoden määrärahasta on käytetty noin 20.000 € kunnallistekniikan
suunnitteluun ja maastotutkimukseen. Varatut määrärahat eivät riitä MRU1-
urakan toteuttamiseen.
Esittelijä kunnanrakennusmestari Jari Nerjanto
Päätösehdotus Rakennuslautakunta päättää pyytää lisämäärärahaa kunnanhallitukselta investoinnin toteuttamiseksi.
Päätös Rakennuslautakunta päättää pyytää 180.000 € investointimäärärahan siirtoa vuoden 2022 kunnantalon korjausmäärärahasta Takviikin kaava-alueen kunnallisteknisen rakennusurakkainvestoinnin toteuttamiseksi v. 2022.
Kunnanhallitus 08.08.2022 § 123
Rakennuslautakunta on pyytänyt määrärahan siirtoa Takviikin kaava-alueen kunnallistekniikan investointiin vuodelle 2022.
Takviikin kunnallistekniikan rakentamisen aloittaminen vuoden 2022 aikana edesauttaa kaavatonttien markkinointia ja nopeuttaa alueen kehittymistä.
Esittelijä vs. kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että kunnantalon korjausmäärärahasta vuodelle 2022 siirretään 180.000 euroa Takviikin kaava-alueen kunnallisteknisen rakennusurakka-investoinnin toteuttamiseen vuodelle 2022.
Kunnanhallituksen päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kunnanvaltuusto 29.08.2022 § 31
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano Anja Nuppumäki
Rakennuslautakunta
Rakennuslautakunta 30.08.2022 § 102
Kustavin kunnanvaltuusto on 29.8.2022 § 31 päättänyt hyväksyä, että kunnantalon korjausmäärärahasta vuodelle 2022 siirretään 180.000 €:a Takviikin kaava-alueen kunnallisteknisen rakennusurakkainvestoinnin toteuttamiseen vuodelle 2022.
Finaco Oy on tarjonnut Takviikin asemakaava-alueen kunnallistekniikan urakkaa 296.000 €:n hinnalla ja muuten tarjouspyynnöstä ja tarjouksesta ilmenevin ehdoin.
Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto
Päätösehdotus Rakennuslautakunta päättää
1) ottaa Takviikinasemakaava-alueen urakoitsijan valintaa koskevan asian kiireellisenä käsiteltäväkseen
2) hyväksyä Finaco Oy:n tarjouksen
3) valtuuttaa rakennustarkastajan laatimaan urakkaa koskevan sopimuksen sekä allekirjoittamaan sopimuksen.
Päätös Päätösehdotuksen mukaisesti.
Rakennuslautakunta 07.03.2023 § 23
32/10.03.01.00/2022
Takviikin maanrakennusurakan ensimmäinen vaihe valmistuu ja toisen vaiheen kilpailutus tulisi aloittaa. Ensimmäinen vaihe sisälsi osan Takviikintien rakentamista sekä Välikarintien rakentamisen kunnallistekniikoineen. Toinen vaihe sisältää loput Takviikintiestä sekä Leirimajanrinteen rakentamisen kunnallistekniikoineen.
Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto
Päätösehdotus Rakennuslautakunta päättää aloittaa toisen vaiheen urakan kilpailutuksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano Rakennustarkastaja
Kunnanrakennusmestari
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |