Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 42

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Uusien jäsenten valinta nuorisovaltuustoon ja nuorisovaltuuston toimintasäännöt

 

 

 

Nuorisovaltuusto 07.02.2024 § 4 

 

 

 

Julia Lehtinen on ilmoittanut olevansa kiinnostunut nuorisovaltuustotoiminnasta.

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Nuorisovaltuusto päättää ehdottaa kunnanhallitukselle että Julia Lehtinen valitaan nuorisovaltuustoon valintapäivästä alkaen kahdeksi vuodeksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano Kunnanhallitus

 

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 42  

    

Nuorisovaltuusto on esittänyt Julia Lehtisen valitsemista nuorisovaltuuston jäseneksi kahdeksi vuodeksi alkaen valintapäivästä. Lisäksi Enni Seikkula on nuvan kokouksen jälkeen hyväksytty nuvaan sisäisellä viestiketjulla.

 

Kustavin kunnanhallitus on päätöksellään 22.1.2024 § 15 hyväksynyt nuorisovaltuuston esittämän sääntömuutoksen sääntöjen kohtaan 4.1. Sittemmin on käynyt ilmi, että nuorisovaltuuston päätöksellä on tarkoitettu pyytää sääntöjen hyväksymistä myös koko toimintasääntöjen osalta. Tämän vuoksi on perusteltua, että kunnanhallitus itseoikaisuna selventää päätöstään siten, että hyväksyntä koskee nuorisovaltuuston toimintasääntöä kokonaisuudessaan.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus

 

Kunnanhallitus päättää

 

1) valita Julia Lehtisen ja Enni Seikkulan nuorisovaltuuston jäseniksi kahden vuoden ajaksi alkaen 4.3.2024 ja

 

2) itseoikaisuna selventää 22.1.2024 § 15 tekemäänsä päätöstä siten, että hyväksyntä koskee nuorisovaltuuston toimintasääntöä kokonaisuudessaan.             

 

Kunnanhallituksen päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano  Nuorisovaltuusto

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa