Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite8  Avustusohjeet 3.0

 

Kustavin kunnan avustusohjeet

 

 

 

Sivistyslautakunta 30.01.2024 § 14 

 

 

 

Avustusohjeiden uudistustyössä on pyritty huomioimaan kaikki alueen yhdistykset, jotka omalla toiminnallaan tuovat hyvinvointia kuntalaisille. Ohjeistuksessa on otettu käyttöön pisteytysjärjestelmä, joka tuo yhdenmukaisuutta ja ennakoitavuutta avustuspäätöksiin. Lisäksi toiminnan pisteyksen toivotaan motivoivan yhdistyksiä järjestämään enemmän säännöllistä harrastustoimintaa.

 

Yhdistysilta pidetään 14.2.2024.

 

Esittelijä hyvinvointikoordinaattori Markus Malmelin

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta tutustuu valmistelussa oleviin avustusohjeisiin ja antaa tarvittavat muutosehdotukset. Avustusohjeet esitellään yhdistysillassa, jossa yhdistykset voivat kommentoida ohjeita. Ohjeet lähetetään keskeisille kustavilaisille yhdistyksille etukäteen tutustuttavaksi. Mahdollisten muutosten jälkeen avustusohjeet viedään kunnanhallituksen hyväksyttäviksi.

 

Päätös Lautakunta täydensi tila-avustus kappaleen lausetta seuraavasti: "Kunnan tilojen käyttö yhdistysten kokouksiin on maksutonta Kustavin alueella toimiville yhdistyksille". Muutoksen jälkeen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Täytäntöönpano yhdistysilta

 kunnanhallitus

 

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 41  

10/02.05.01.00/2024  

 

 

Liitteenä oleva luonnos Kustavin kunnan avustusohjeesta on käsitelty sivistyslautakunnassa ja yhdistysillassa.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kustavin kunnan avustusohjeen 4.3.2024 alkaen.

 

Käsittely kokouksessa Kunnanhallitus täsmensi, että mitään yhdistystä ei kategorisesti suljeta pois eri avustusten hakemisesta.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Kunnanhallitus päätti hyväksyä avustusohjeen 4.3.2024 alkaen siten, että siihen lisätään yleismääräys, jonka mukaan mitään yhdistystä ei kategorisesti suljeta pois eri avustusten hakemisesta.

 

Täytäntöönpano Hyvinvointikoordinaattori

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa