Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 153

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kiinteistökaupan ja kauppakirjan hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 11.09.2023 § 153  

142/10.00.01/2023  

 

 

 

Kustavin kunta on neuvotellut Rantala -nimisen tilan (kiinteistötunnus 304-410-3-94) kaupasta kahdeksankymmenentuhannen (80,000) euron kauppahinnalla ja muuten liitteenä olevasta kauppakirjasta ilmenevin ehdoin. Kiinteistön pinta-ala on 1,28 hehtaaria ja se sijaitsee osoitteessa Kivilinnantie 5.

 

Kiinteistöllä sijaitsee vuonna 1995 lopputarkastettu 3 huonetta ja keittiön sekä saunan sisältävä omakotitalo. Kiinteistölle on mahdollista kaavoituksella osoittaa kaksi rakennuspaikkaa Kivilinnantien varteen sekä 3-4 rakennuspaikkaa Pleikiläntien puolelle. Lisäksi kaavoituksen yhteydessä voidaan parantaa Kivilinnantien käytettävyyttä ja kulkua siten, että hyödynnetään kunnan muu maanomistus alueella.

 

Päätöksen taloudellisten vaikutusten arvioinnin osalta voidaan huomioida seuraavaa:

 

-  kiinteistöllä sijaitsevan omakotitalon vuokratulona on mahdollista saada vuosittainen noin 4-6 %:n tuotto sijoitetulle pääomalle tai vaihtoehtoisesti myymällä omakotitalo lohkomalla se pienemmäksi kiinteistöksi, kattaa merkittävä osa kiinteistön hankintamenosta.

-  kiinteistölle on mahdollista kaavoittaa 5-6 rakennuspaikkaa, joiden myyntihinta vuosina 2022-2023 toteutuneiden tonttikauppojen myyntihintojen perusteella on noin 6.000 - 12.000 euroa. Tonttien rakentaminen lisää ja monipuolistaa keskustaajaman tonttitarjontaa.

 

Kunnan talousarvion investointiosassa on varattu maanhankintaan 100.000 euron määräraha. Kustavin kunnan hallintosäännön 5 luvun 14 §:n 2 kohdan mukaan kunnanhallitus  päättää kiinteän omaisuuden ostamisesta kunnalle valtuuston päättämien perusteiden ja

määrärahojen puitteissa

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää hyväksyä esittelytekstissä yksilöidyn kiinteistökaupan ja liitteenä olevan kauppakirjan.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Koti Saaristossa Oy LKV

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa