Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 152

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Taloussihteerin palkan määrääminen

 

Kunnanhallitus 11.09.2023 § 152  

201/01.01.00/2022  

 

 

Kustavin kunnanhallitus on päätöksellään 27.2.2023 § 33 päättänyt valita taloussihteerin toimeen Sanna Raivosen 1.9.2023 alkaen neljän (4) kuukauden koeajalla. Toimen tehtäväkohtaiseksi palkaksi on määritelty 2.400 euroa kuukaudessa siten, että sen määrä tuodaan kunnanhallituksen erikseen päätettäväksi.

 

Raivosen tehtäväkohtaiseen palkkaan on huomioitu toimistosihteerin toimesta noudatettu koripalkka lisättynä vuoden 2023 yleiskorotuksilla ilman jo jaettua järjestelyvaraerää. Taloussihteerin toimenkuvaan ei ole tulossa sellaisia muutoksia tai lisäyksiä, jotka vaikuttaisivat tehtävän vaativuusarviointiin.

 

Tehtäväkohtaiseksi palkaksi muodostuu 2555,25 euroa, jonka perusteella määritellään KVTES:n mukainen työkokemuslisä.

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää vahvistaa taloussihteerin tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2555,25 euroa kuukaudessa 1.9.2023 alkaen.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Sanna Raivonen

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa