Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kunnantalon rakennustoimikunnan esityksen hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 24.04.2023 § 73  

76/10.03.02.01/2023  

 

 

Kustavin kunnanhallitus on kokouksessaan 23.9.2019 päättänyt asettaa kunnantalon peruskorjausta varten suunnittelutoimikunnan. Toimikunta on kokouksessaan 27.3.2023 yksimielisesti hyväksynyt viranhaltijatyönä valmistellut toimenpidesuositukset kunnanviraston ja kunnan toimintojen sijoittelusta ja vastaisista toimenpiteistä seuraavasti:

 

"Toimenpidesuositukset

 

Virkamiestyönä on laadittu seuraavat toimenpidesuositukset:

 

- luovutaan alakerran kirjasto- ja toimistotilojen käytöstä (voidaan käyttää varastotiloina) siten, että päätöksen tekee kunnanhallitus

- kunnantalossa tehdään välttämättömät korjaukset (muun muassa vesikaton tarkastus ja paikkaus), jolla kunnantalon käyttöikää pyritään jatkamaan noin 5 - 10 vuodella

- sisäilmakysely järjestetään uudelleen vuoden 2023 aikana ja tarvittaessa otetaan näytteet ilman laadusta (kuidut, kemikaalit). Kunnantalon sisäilma-asia on työterveyden toimintasuunnitelmassa 2023

- OP:n tiloista siirretään teknisen toimen henkilökunta ( 4 henkilöä) kunnantalolle toimialajohtajan päätöksellä. Asianomaista henkilökuntaa kuullaan ennen siirtoa.

- kunnanhallituksen huoneesta tehdään yksi tai kaksi väliaikaista työhuonetta ja kokoukset siirretään valtuustosaliin

- kirjasto jatkaa väliaikaisesti väistötiloissa ja kirjaston kirjat siirretään sinne pyyhkäisynäytteiden tulosten varmistuttua (sivistyslautakunnan päätöksellä). Pysyvä ratkaisu tehdään kun ruokapalveluselvitys ja palvelukeskuksen keittiön vastainen käyttö selviävät ja kaikki sijoituspaikat kartoitettu. Toimitilojen vuokraamisesta päättää kunnanhallitus pyydettyään siitä sivistyslautakunnan lausunnon.

- kunnantalon rakennustoimikunta ryhtyy valmistelemaan eri vaihtoehtoja kunnantalon toimintojen sijoituspaikaksi vuosikymmenen loppuun mennessä sekä niiden kustannuksia ja käytettävyyttä. Tarkastelussa huomioidaan kaikki vaihtoehdot mahdollisimman laajasti."

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää hyväksyä toimikunnan päättämät toimenpiteet.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Henkilökunta

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa