Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 72

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vartsalan uimapaikan kehittämistä koskevan ehdotuksen hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 24.04.2023 § 72  

8/10.03.01.00/2022  

 

 

Vartsalan kylät ry on tehnyt liiteasiakirjoista ilmenevän ehdotuksen Hilappajärven uimapaikan käyttöönottamiseksi tulevana kesänä sekä erillisestä alueen vastaisesta kehittämisestä yhdistyksen toimesta haettavalla Leader -rahoituksella yhteistyössä kunnan kanssa. Esitys Hilappajärven uimapaikan käyttöönotoksi sisältää tarvittavat toimenpiteet ja kustannusarvion kevään 2023 toimenpiteistä, joilla uimapaikka voidaan ottaa käyttöön (vaihe 1.) Esityksessä on myös hahmoteltu jatkohankkeet, joilla uimapaikan seutua voidaan kehittää vastaamaan asukkaiden ja matkailijoiden tarpeita.

 

Yhdistys on ennakoinut uimapaikan käyttöönoton välittömät kustannukset seuraavasti:

 

- kasettikuorma mursketta noin 1000 euroa ja kaivinkonetyö noin 1500 euroa. Muut työt talkoilla.

- Lisäksi pitää varautua infotaulun, roska-astian, pelastusrenkaan ja alkusammutusämpärin hankintaa.

 

Ajatuksena uimapaikan käyttöönotossa on, että kunta toteuttaa edellä mainitut työvaiheet omana toimintana ja vastaa tästä aiheutuvista kustannuksista (noin 2000-4000 euroa). Kyläyhdistys on sitoutunut talkootyöhön ehdotuksensa mukaisessa laajuudessa. Seuraavassa vaiheessa alueen muuta kehittämistä jatketaan hankerahoituksella siten, että kyläyhdistys on hakijana.

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää hyväksyä Vartsalan Kylät ry:n esityksen siten, että kunta toteuttaa esittelytekstistä mainitut toimenpiteet (maansiirto, uimapaikan varustelu). Muu osa vaadittavista toimenpiteistä suoritetaan Vartsalan Kylät ry:n toimesta talkootyönä.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Vartsalan Kylät ry

 Tekninen toimi

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa