Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

MLL Varsinais-Suomen piiri ry:n avustusanomus

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 51  

47/02.05.01.00/2023  

 

MLL:n Varsinais-Suomen piiri on toimittanut Kustavin kunnalle seuraavan avustushakemuksen:

 

"MLL:n Varsinais-Suomen piirin, MLL:n Kustavin osaston ja Kustavin kunnan edustajat ovat käyneet neuvotteluja, jonka johdosta Kustavi on avustanut MLL:n Varsinais-Suomen piirin koordinoimaa yhteistoimintaa Kustavissa syksystä 2018 alkaen. 

Yhteistoiminnan tavoitteena on kehittää lapsiperheiden palveluita siten, että kunnassa on mahdollisuus vastata entistä paremmin lasten ja perheiden palvelutarpeisiin myös ehkäisevän lastensuojelutyön kentässä. Sekä edelleen kehittää lapsiperheiden palveluita siten, että kunnan ja MLL:n tuottamat palvelut muodostavat helposti saatavilla olevan kokonaisuuden ja toiminnan piiriin ohjautuminen tapahtuu monia eri kanavia myöten.

MLL:n Varsinais-Suomen piiri anoo ehkäisevän työn toiminta-kokonaisuuteen 3000 euroa avustusta vuoteen 2023. Avustukseen
sisältyy teemaperhekahvila vertaisryhmät kuusi kertaa vuodessa ja vanhempainillan. Lisäksi sopimukseen sisältyy vapaaehtoistoiminnan ammatillinen ohjaus kuten tuki MLL:n Kustavin osaston toimintaan, johon kuuluvat toiminnasta tiedottaminen, yhteistyön vahvistaminen, uusien vapaaehtoisten rekrytointi ja ohjaus."

 

Kustavin kuntastrategian keskeisinä kriittisinä menestystekijöinä ovat asukas- ja yritysmäärän kasvattaminen sekä perheystävällinen Kustavi. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirryttyä hyvinvointialueelle, on vastuu kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä edelleen kunnalla. Perhekahvilat ja vanhempainillat muodostavat kustannustehokkaan ja lähellä perheitä toimivan tavan tukea perheitä.

 

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää myöntää MLL:n Varsinais-Suomen piirille 3000 euron avustuksen kohdennattavaksi Kustavin kunnan lapsiperhepalvelujen kehittämiseen ja toteuttamiseen.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Mia Lehtonen ja Mari Väisänen poistuivat kokouksesta esteellisinä hallintolain 28.1 § 5 kohdassa tarkoitetun yhteisöjäävin perusteella tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Täytäntöönpano MLL:n Varsinais-Suomen piiri

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa