Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.03.2023/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Työpaikkaohjaajalle maksettava korvaus oppisopimusopiskelijan ohjaamisesta

 

Sivistyslautakunta 21.03.2023 § 27  

41/01.02.01/2023  

 

 

Kivimaan koululla on oppisopimusopiskelija, joka opiskelee koulunkäynnin sekä aamu- ja iltapäiväkerhon ohjaajaksi. Työpaikkaohjaajana toimii luokanopettaja. Suotorpan päiväkodissa on myös oppisopimusopiskelija. Hänen ohjaajana toimii varhaiskasvatuksen johtaja. Oppisopimusopiskelijalle sovitaan työpaikkaohjaaja, joka ohjaa opiskelijaa työpaikalla. Työpaikkaohjaajan tehtäväviin kuuluvat myös työtehtävien suunnittelu sekä opiskelijan ohjaus, palautteen antaminen ja osaamisen edistymisen arviointi (ohjaan.fi). Tämän tyyppinen ohjaaminen ei ole työntekijän perustehtävää. Tällöin hänen työnsä on vaativampaa kuin tavallisesti. Jukon pääluottamusmies toi asian esille, että ohjauksesta tulee maksaa korvaus ohjaajalle.

Tehtävän vaativuutta tulisi arvioida työpaikkaohjaajan ohjaustehtävään liittyen. Kunnassa ei ole tällä hetkellä tva-järjestelmää, joten tehtävän vaativuuden kautta asiaa ei voi arvioida.

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari

 

Päätösehdotus Työpaikkakohtainen lisätehtäväkorvaus maksetaan ohjaajalle opiskelijan oppisopimuskoulutusajalta 45 e/kk. Korvaus maksetaan takautuvasti oppisopimuksen alkamisesta lähtien luokanopettajalle 1.9.2022-31.5.2023.
Varhaiskasvatusjohtajalle korvaus maksetaan oppisopimuskoulutusajalta, joka on alkanut päiväkodissa 16.1.2023 jatkuen myöhemmin tarkentuvaan päättymispäivään.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin

 

Täytäntöönpano Jukon pääluottamusmies
Koulun ja päiväkodin henkilökunta

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa