Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaalilautakunta
Pöytäkirja 27.10.2022/Pykälä 89

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Vanhuspalveluiden toimien nimikkeen yhdenmukaistaminen

 

Sosiaalilautakunta 27.10.2022 § 89  

183/01.00.02/2022  

 

 

Kustavin kunnan vanhuspalveluissa työskentelee lähihoitajan tehtävissä 12 henkilöä hoitajan nimikkeellä ja 8 henkilöä lähihoitajan nimikkeellä. Kelpoisuusvaatimuksena hoitajien ja lähihoitajien työsuhteisiin on ollut sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Toimien tehtäväkohtainen palkka on sama ja tehtäväkuvat yhdenmukaiset. Uusia hoitajia rekrytoitaessa on vanhuspalveluissa käytetty muutaman vuoden ajan lähihoitajan nimikettä mutta aikaisemmin tehtäviin valittujen henkilöiden nimikkeet ovat jääneet hoitaja nimikkeiksi.

 

Vanhuspalveluissa työskentelee lisäksi hoiva-avustajan tehtävissä yksi henkilö hoitotyöntekijän nimikkeellä ja kaksi henkilöä hoivatyöntekijän nimikkeellä. Näissä tehtävissä toimien tehtävänkuvat ovat yhdenmukaiset ja tehtäväkohtainen palkka on sama. Nimikkeet tulisi muuttaa hoiva-avustajaksi.

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyessä 1.1.2023 hyvinvointialueelle, nimikkeiden yhdenmukaistaminen on tärkeää, jotta vanhuspalveluiden henkilöstö tulee henkilöstöasioissa käsitellyiksi samanarvoisesti. Nimikkeiden muutokset eivät muuta tehtävien tehtäväkohtaista palkkaa tai tehtävänkuvaa.

 

Kustavin kunnan hallintosäännön 21 §:n mukaan kunnanhallitus on toimivaltainen niissä henkilöstöasioissa, joista ei ole säädetty laissa eikä määrätty hallintosäännössä.

 

Esittelijä sosiaalijohtaja Aino Hynninen

 

Päätösehdotus Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että vanhuspalveluiden hoitajien nimikkeet muutetaan lähihoitajan nimikkeeksi ja hoitotyöntekijän ja hoivatyöntekijän nimikkeet hoiva-avustajiksi.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Kunnanhallitus

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa