Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 152

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Osallistuminen Visit Vakka-Suomi -matkailuhankkeeseen

 

Kunnanhallitus 26.09.2022 § 152  

156/14.02/2022  

 

 

Kustavin, Laitilan, Pyhärannan, Taivassalon, Uudenkaupungin ja Vehmaan kuntien luottamushenkilö- ja viranhaltijajohdolle esiteltiin 29.6.2022 Vakka-Suomen matkailun kehittämishanketta, joka tähtää Visit Vakka-Suomi Oy:n perustamiseen. Kokouksessa läsnäolleet ovat sopineet, että kuluvan vuoden aikana on tavoitteena tehdä asiasta esiselvitys, josta Kustavin kunnan osuus olisi 1000 €. Hankkeen muut kunnat ovat hyväksyneet esiselvityksen tekemisen.

 

Viestintäyhtiö iTello Oy on antanut esiselvityksestä alustavan tarjouksen, joka otettiin pöytäkirjaan oheismateriaaliksi. Tarjouksen mukaan esiselvitys kattaisi esimerkiksi seuraavat osiot:

 

1. Vakka-Suomen alueen matkailumarkkinoinnin nykytilanteen kartoitus käytännön tasolla.

 

2. Alueen kuntien, matkailuyritysten ja yrittäjäyhdistysten yhteistyömahdollisuuksien selvitys.

 

3. Vision ja liikeidean täsmentäminen ja kirkastaminen.

 

4. SWOT-analyysi.

 

5. Liiketoiminnan alustava konseptointi, kuten ehdotuksia tuotteista sekä toiminta- ja yhteistyömalleiksi

 

---------------------------

6. Kilpailija-analyysi.

 

7. Kohde- ja sidosryhmien määrittely ja niiden tavoitteet.

 

8. Markkinointisuunnitelma.

 

9. Rahoitus- ja kannattavuuslaskelmat.

----------------------------

 

10. Sovittu väliraportointi ohjausryhmälle.

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vs. kunnanjohtajan päätösehdotus  

Kunnanhallitus päättää, että

 

1)  Kustavin kunta osallistuu hankkeen esiselvitykseen ja

2)  toteaa, että esiselvitykseen osallistuminen ei muodosta kannanottoa

     itse hankkeeseen osallistumiseen.

 

Kunnanhallituksen päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa