Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 142

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Kuntalaisaloite - Kustavin urheilukentän kunnostaminen

 

Kunnanhallitus 05.09.2022 § 142  

152/10.03.01.01/2022  

 

 

Kuntaan on 27.6.2022 saapunut kuntalaisaloite, jonka ovat allekirjoittaneet 83 henkilöä. Aloitteessa esitetään urheilukentän kunnostamista liitteenä olevasta aloitteesta  ilmenevin tavoin.

 

Kustavin kunta suhtautuu erittäin myönteisesti kuntalaistenhyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Tässä liikuntapaikkojen ja -mahdollisuuksien edistäminen on tärkeässä roolissa. Kunnalla on meneillään investointi koskien koulun lähiliikuntapaikkaa, jossa uusitaan leikkipaikka ja rakennetaan monitoimikaukalo.

 

Meneillään oleva hanke muodostaa kunnan investointien ja taloudellisen liikkumavaran kannalta merkittävän panostuksen liikuntaan. Tämän vuoksi on selvittää urheilukentän nykyinen kunto ja sen kunnossapidon nykytila sekä aloitteen tarkoittamien vaihtoehtoisen toteutuskustannukset ja mahdollinen sovittaminen kunnan investointiaikatauluihin rakennuslautakunnan toimesta.

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vs. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen rakennuslautakunnalle selvityksen laatimiseksi esittelytekstin mukaisessa laajuudessa.               

 

Kunnanhallituksen päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Täytäntöönpano Rakennuslautakunta

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa