Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 144

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Talousarvion muutosesitys

 

 

 

Sivistyslautakunta 30.08.2022 § 51 

 

 

 

Kustavin kunnanhallitus on esittänyt  (24.1.2022 § 9 ) ohjeistuksen vuoden 2022 talousarvion muutosesityksiin.Hallintosäännön 37 §:n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana.

Koulunkäynninohjaajan palkkakustannuksiin sekä englannin ja ruotsin kielen sivutoimisen tuntiopettajan palkkaamiseen on tarve lisämäärärahaesitykseen. Lisämäärärahaa esitetään  19138,51 euroa.

 

Sivistyslautakunta on päättänyt 21.12.2021 § 99 Perusopetuksen valmistavan opetuksen järjestämisestä Kustavissa keväällä 2022, lisämäärärahatarve 10138,51 euroa. Kevääksi 2022 palkattiin koulunkäynninohjaaja valmistavaan opetukseen 25 h/vko.

 

Sivistyslautakunta 1.2.2022 § 7 päätti englannin- ja ruotsin kielen opetuksen järjestäminen Kivimaan koulussa,  lisämäärärahatarve syksylle 2022 on 9000 euroa.

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä sivistystoimen lisämäärärahaehdotuksen 19138,51 euroa ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Ehdotuksen mukaan

 

Täytäntöönpano Kunnanhallitus

 

Kunnanhallitus 05.09.2022 § 144  

111/12.02.00/2022  

 

 

 

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vs. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhalitus päättää

 

1)      hyväksyä sivistyslautakunnan lisämäärärahaehdotuksen  

     19138,51 euroa ja

2)      esittää kunnanvaltuustolle 19138,51 euron lisämäärärahan hyväksymistä sivistystoimen vuoden 2022 talousarvioon.

 

Kunnanhallituksen päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti

 

 1)  hyväksyä sivistyslautakunnan lisämäärärahaehdotuksen 19138,51  

      euroa ja

 

 2)  esittää kunnanvaltuustolle 19138,51 euron lisämäärärahan

      hyväksymistä vuoden 2022 talousarvioon.

 

Täytäntöönpano Kunnanvaltuusto

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa