Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.11.2021/Pykälä 211

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Aluevaalien ulkomainonta

 

Kunnanhallitus 08.11.2021 § 211  

177/00.00.00/2021  

 

 

Aluevaalien ulkomainonnan saa aloittaa kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua eli keskiviikkona 5.1.2022. Aluevaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 12.1.2022.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Veijo Katara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ilmoittaa aluevaaleihin osallistuvien puolueiden, yhteislistojen ja valitsijayhdistysten tietoon seuraavaa:

Kunnan teknisten palveluiden toimiala sijoittaa vaalimainostelineet Kustavin kunnan keskustaan torialueelle.

Vaalien ulkomainonta voidaan aloittaa 5.1.2022.

Kullekin ehdokkaita asettaneelle ryhmälle tulevan julistetilan sijainti, luettuna vasemmalta oikeallle, tulisi määräytyä samassa järjestyksessä kuin ehdokaslistojen yhdistelmässä.

Kunnalla ei ole mahdollisuutta muuhun kuin telineiden pystyttämiseen ja pois korjaamiseen vaalien jälkeen.

Vaalien ulkomainonnasta kunnassa vastaa kunnanrakennusmestari Jari Nerjanto, p. 044 742 3360, s-posti jari.nerjanto@kustavi.fi

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa