RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.10.2021/Pykälä 75
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tiedoksiannot
Sivistyslautakunta 26.10.2021 § 75
Kustavilaiset toisen asteen opiskelijat ovat saaneet 350 € tuen. Toisen vuoden opiskelijoita tuensaajissa oli kahdeksan henkilöä ja kolmannen vuoden opiskelijoita kaksi henkilöä.
Koulun lähiliikuntapihan suunnittelutyöryhmä on kokoontunut kaksi kertaa. Koulun oppilailta ja opettajilta on kysytty toiveita pihasta. Alustava suunnitelma on saatu tehtyä. Viralliset suunnitelmat tilataan kunnanrakennusmestarin toimesta.
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee asiat tiedoksi.
Päätös Ehdotuksen mukaan
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |