Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 19.10.2021/Pykälä 126

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Yksityistieavustukset vuodelle 2021

 

Rakennuslautakunta 19.10.2021 § 126  

152/02.05.01.00/2021  

 

 

Kunnan tieavustukset yksityisteille ovat olleet tiekuntien haettavana 31.8.2021 mennessä. Kuluvan vuoden talousarviossa on 8.000 euron määrärahavaraus yksityisteiden tieavustuksiin.

Tieavustusta ovat saaneet yksityisteiden tiekunnat, joiden vaikutusalueella on vakituista asutusta eikä tieporttia ole käytössä.
 

Uutena vaatimuksena on ollut jo muutaman viime vuoden, että tiekunnan puheenjohtajan tai muun yhteyshenkilön yhteystiedot on päivitetty maanmittauslaitoksen tiekuntien rekisteriin. Tekninen toimi on vastaanottanut Maanmittauslaitokselta uuden päivitetyn yhteystietolistan 28.9.2021, jossa on lueteltu 87 tiekuntaa sekä 7 laituri-/paikoitusaluetta. Yhteystieto puuttuu kokonaan 16 tiekunnan osalta.

 

Samoin uutena vaatimuksena on ollut, että tiekunta antaa tien tiedot;

mm. nopeus-/painorajoitukset Digiroad-järjestelmään.

 

Avustushakemuksia on saapunut määräaikaan mennessä yhteensä 34 kpl. Luettelo hakemuksista on toimitettu lautakunnalle esityslistan mukana.

Hakemuksen tehneiden osalta Maanmittauslaitoksen ja Digiroadin tiedot on tarkastettu ja kunnossa.

 

Teknisen toimen päävastuualueen johtosäännön 3§:n 19/2 kohdan mukaan rakennuslautakunta päättää yksityisteiden kunnan avustusten myöntämisestä.

 

Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto

 

Päätösehdotus Rakennuslautakunta päättää:

-tieavustusmääräraha jaetaan jakoperusteiden mukaisesti avustusta hakeneille tiekunnille, jotka toimittavat pyydetyt selvitykset.

-jakaa talousarvioon varatun tieavustusmäärärahan 8.000 euroa yksityisteiden tiekunnille liitteen mukaisesti.

-tieavustusten jakoperusteena käytetään tien vaikutuspiirissä olevaa vakituista asutusta eikä tieporttia käytössä, avustuksen määrä suhteutetaan tien pituuteen, avustettavien teiden yhteispituus on 86,26 km ja että avustuksiin varattu määräraha jaetaan tasamääräisenä 92,74 e/km.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Merkittiin, että Sami Jalonen, Markku Vinnikainen ja Matias Juslin esteellisinä poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi, koska he ovat avustusta saavien tiekuntien osakkaita. Puheenjohtajana tämän pykälän aikana toimi varapuheenjohtaja Timo Urpo.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa