RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.10.2021/Pykälä 182
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
2 | Työhyvinvointimuistio hallitukseen |
Työhyvinvoinnin kehittäminen
Kunnanhallitus 04.10.2021 § 182
154/01.04.04/2021
Työhyvinvoinnin kehittämistyöryhmä on valmistellut liitteenä olevan esityksen kunnan henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämiseksi. Työryhmä on kokoontunut kolme kertaa kevään ja kesän aikana. Esitykset on laadittu siten, että kehittämistoimenpiteet kohdistuvat laajemmin henkilöstöön ja toisaalta eri työyksiköihin. Kehittämistyöryhmä on tehnyt hyvää työtä ja esitykset ovat hyvin kattavia ja monimuotoisia. Työryhmän tarkoituksena, että kunnan työntekijöille tehdään kysely toiveista työryhmän ideoinnin pohjalta.
Esittelijä kunnanjohtaja Veijo Katara
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen työhyvinvoinnin kehittämistyöryhmän liitteenä olevat esitykset todeten samalla, että työryhmä on tehnyt hyvää työtä ja että kunnan työntekijöille tehdään kysely toiveista työryhmän ideoinnin pohjalta. Kyselyyn liitetään myös työssäjaksamista koskeva osio. Kunnanhallitus päättää lisäksi hyväksyä osastokohtaisesti budjetoitavaksi henkilömäärään pohjautuvan vuotuisen virkistysmäärärahan 50 euroa/ henkilö, joka tulee jo käytössä olevan 150 euron/henkilö suuruisen Smartum-edun lisäksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |