Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2021/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Toimistovirkailijan toimen täyttäminen

 

Kunnanhallitus 01.02.2021 § 20 

 

 

 

Toimistovirkailija Eija Salo on jättänyt irtisanoutumisilmoituksen 4.12.2020, ja hänen työsuhteensa on päättynyt 4.1.2021. Salon tehtäviä on työsuhteen päättymisen jälkeen jaettu kunnanviraston henkilökunnalle. Toimistovirkailijalle kuuluvia työtehtäviä ei kuitenkaan nykyisillä käytettävissä olevilla resursseilla ole mahdollista saada hoidettua asianmukaisesti. Tilanne edellyttää toimen auki julistamista.

 

Toimistovirkailijan tehtäviin on kuulunut taloushallintoon kuuluvia tehtäviä, mm. laskutus- ja perintätehtäviä, arkistovastaavana ja IT-yhteyshenkilönä toimiminen sekä muita yleishallinnon ja sosiaalitoimen sihteerin tehtäviä. Sähköiseen asianhallintaan siirtyminen edellyttää kunnan asiakirjojen siirtoa asianhallintatietojärjestelmään. Tämä tehtävä, sekä arkistovastaavana toimiminen, tulee osaksi toimistovirkailijan tehtävänkuvaa. Tehtävänkuvaan liittyy lisäksi taloushallinnon, yleishallinnon ja sosiaalitoimen sihteerin tehtäviä.

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja Kati Rekola

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää julistaa toimistovirkailijan toimen avoimeksi ja nimeää rekrytointia varten valintatyöryhmän.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Kunnanhallitus nimesi rekrytointityöryhmään Kati Rekolan, Antti Ääritalon, Jarmo Mäntysen, Timo Urpon ja Merja Erkkilän.

 

 

Kunnanhallitus 11.03.2021 § 39  

    

 

 

 Toimistovirkailijan tehtävää haki hakuaikana yhteensä 13 henkilöä. Hakijoista kuusi kutsuttiin haastatteluun. Yksi hakijoista ilmoitti ennen haastattelua, ettei ole enää käytettävissä tehtävään. Haastattelut järjestettiin 10.3.2021 ja 11.3.2021. Hakijayhteenveto on tämän asian liitteenä. Yksi hakijoista ei halunnut nimeään julkisuuteen.

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää valita rekrytointityöryhmän yksimielisen esityksen mukaisesti toimistovirkailijan tehtävään Nina Lepistön ja hänen mahdollisen kieltäytymisensä varalle Saara Lainion. Toimen koeaika on neljä kuukautta ja palkkaus tehtäväkohtaisen palkan mukaan, joka on tällä hetkellä 2.247,97 €.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa