Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.04.2021/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Suvitorin vuoden 2021 paikkamaksut ja toimintaohjeet

 

Sivistyslautakunta 14.04.2021 § 21  

    

 

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 22.2.2021 päättänyt siirtää Suvitorin hallinnoimisen sivistyslautakunnan alaisuuteen. Vapaa-aikasihteeri on pitänyt 18.11.2020 avoimen keskustelutilaisuuden Suvitorin kehittämisestä. Paikalla oli neljä torimyyjää. Lisäksi vapaa-aikasihteeri on keskustellut SPR:n edustajan kanssa iltakirppis toiminnasta. Liitteenä keskustelun pohjalta laadittu ehdotus Suvitorin uusiksi aukioloajoiksi sekä paikkamaksuhinnastoksi. Liitteenä myös ehdotus Toritoiminnan ohjeiksi.

 

 

 

Esittelijä vapaa-aikasihteeri Markus Malmelin

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä liitteiden mukaiset suvitorin aukioloajat, hinnaston sekä toritoiminnan ohjeistuksen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Hinnasto liitteeseen lisätään "Ahdon kioski" kohdalle selvenne, että kyseessä on kausimaksu. Päivitetään liitteiden päivämäärät.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa