RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Rakennuslautakunta
Esityslista 20.10.2026/Asianro 9
Osallistavan budjetoinnin investoinnin toteuttaminen
Kunnanhallitus 19.01.2026 § 7
Kustavin valtuusto on kokouksessaan 15.12.2025 hyväksynyt Kustavin kunnan talousarvion vuodelle 2026. Talousarviossa on jäljellä Kustaanpuistolle osoitettua investointimäärärahaa kymmenentuhannen (10,000) euron investointimääräraha käytettäväksi osallistavan budjetoinnin toteuttamiseen.
Osallistava budjetointi on toimintatapa, jossa kunnan asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Määrärahan käyttökohde päätetään saapuneiden esitysten perusteella. Kunnan vakituiset asukkaat sekä kesäasukkaat voivat esittää vapaasti ehdotuksia osallistavan budjetoinnin kohteiksi jäljempänä yksilöityyn kohteeseen. Esityksen voidaan tehdä kunnan kirjaamoon lähetetyllä sähköpostilla tai kirjaamoon toimitetulla paperisella ehdotuksella.
Esitysten jättöaika on 26.1.2026 – 15.2.2026.
Esityksen tulee kohdentua Sale-myymälän vieressä sijaitsevan Kustaanpuiston alueelle siten, että kyseisellä investoinnilla voidaan edistää Kivimaan keskustan viihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä.
Esityksistä tulee käydä ilmi sen kuvaus, arvioitu investointikustannus sekä perustelut.
Esitysajan päätyttyä kunnanhallitus käsittelee tehdyt esitykset, joista se valitsee neuvoa-antavaan kuntalaisäänestykseen asetettävat esitykset. Äänestys toimitetaan webropol-kyselyllä. Kuntalaisäänestys pyritään järjestämään maaliskuun loppuun mennessä.
Äänestyksessä eniten ääniä saanut esitys/esitykset toteutetaan varatun määrärahan puitteissa. Kunnanhallitus voi lopullisesta toteutuksesta päättäessään yhdistellä samoja tai samankaltaisia esityksiä.
Esitettyjä ehdotuksia arvioidaan seuraavin kriteerein:
- Ehdotus on toteutettavissa varatun määrärahan puitteissa pääosin vuoden 2026 aikana.
- Ehdotuksen toteuttaminen on kunnanhallituksen päätettävissä, eikä se saa olla ristiriidassa lain tai hyvän tavan kanssa.
- Ehdotuksen toteuttaminen ei saa muodostaa merkittävää lisäystä kunnan käyttömenoihin (esim. henkilöstömenojen tai ylläpitokulujen merkittävää kasvua).
- Ehdotuksella tulee olla selkeä positiivinen vaikutus kunnan asukkaiden hyvinvoinnille ja yhteisöllisyydelle sekä Kustaanpuiston viihtyvyydelle.
Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä osallistavan budjetoinnin toteuttamisen esittelytekstistä ilmenevin tavoin talousarvioon 2026 varatun määrärahan puitteissa.
Kunnanhallituksen päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kunnanhallitus 09.03.2026 § 51
Kunnanhallitukselle on määräaikaan mennessä saapunut liitteenä olevasta koonnista tarkemmin ilmi käyvät viisi (5) ehdotusta osallistavan budjetoinnin käyttökohteiksi. Ehdotuksista kaikki viisi ovat sisällöltään huomion arvoisia ja sisältävät useita eri yksityiskohtia, jotka voidaan huomioida lopullisessa päätöksessä.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 19.1.2026 nostanut esiin, että lopullisesta toteutuksesta päätettäessä voidaan yhdistellä samoja tai saman kaltaisia ehdotuksia. Tämän vuoksi on perusteltua ottaa äänestykseen kaikki viisi ehdotusta siten, että webropol -kyselyssä tiedustellaan myös käsityksiä eri ehdotusten yksityiskohtien toteuttamiseen.
Kunnanhallitus ottaa päätöksenteossa huomioon neuvoa-antavan äänestyksen tuloksen sekä esitysten arviointiin ilmoitetut kriteerit.
Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää asettaa neuvoa-antavaan äänestykseen kaikki viisi saapunutta ehdotusta siten, että äänestyksessä toteutetaan mahdollisuus ottaa kantaa myös eri ehdotusten yksityiskohtiin.
Käsittely kokouksessa
Kunnanjohtaja jätti keskustelun jälkeen muutetun päätösehdotuksen:
Kunnanhallitus päättää asettaa neuvoa-antavaan äänestykseen viiden
saapuneen ehdotuksen sisältämät yhteisölliset osa-alueet.
Kunnanhallituksen päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kunnanhallitus 20.04.2026 § 88
Kunnan hallintotoimi on järjestänyt osallistavasta budjetoinnista annetuista ehdotuksista neuvoa antavan webropol -äänestyksen, jonka tulokset käyvät ilmi liitteenä olevasta yhteenvedosta. Kuten kunnanhallitus on kokouksessaan 19.1.2026 nostanut esiin, lopullisesta toteutuksesta päätettäessä voidaan yhdistellä samoja tai saman kaltaisia ehdotuksia. Tämän vuoksi oli perusteltua ottaa äänestykseen kaikki viisi ehdotusta siten, että webropol -kyselyssä tiedusteltiin myös käsityksiä eri ehdotusten yksityiskohtien toteuttamiseen.
Kyselyn mukaan investoinnin perusajatukseksi nousee pöytä ja penkkiryhmän sijoittaminen Kustaanpuistoon siten, että sitä voivat hyödyntää kaupassa ja keskustan alueella asioivat perheet ja henkilöt. Tätä ympäröivät rakenteet ja istutukset nousivat äänestyksessä esiin hyvinkin monipuolisina ehdotuksina.
Eri rakenteiden ja istutusten osalta suosiota saavuttivat polut, puuvene lapsille ja pelikenttä. Istutusten osalta suosittuja olivat mm. kirsikkapuut ja kukkaniitty.
Useimmat erinomaisista ehdotuksista ylittivät toteutuksen osalta osallistavalle budjetoinnille varatun määrärahan. Toteutuksesta keskusteltiin kunnan johtoryhmässä ja päädyttiin esittämään toimintatapaa, jossa rakennuslautakunnan alaiset viranhaltijat määrittävät Kustaanpuiston suunnittelualueen ja tilaavat siihen puutarhasuunnitelman, jossa hyödynnetään ehdotuksissa ja äänestyksessä suosituksi osoittautuneita rakenteita ja kasvillisuutta.
Suunnitelma jaetaan useampaan toteutusosaan ja toteutetaan 2–3 kokonaisuutena vuotuisten määrärahojen puitteissa. Suunnittelun edistyessä konsultoidaan ehdotuksen esittäneitä tahoja. Vuodelle 2026 keskeinen osa on puiston pöydät ja penkit sekä alueen yleisilme istutuksineen. Edistymisestä raportoidaan kunnanhallitukselle.
Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää toteuttaa Kustaanpuiston osallistavan budjetoinnin toimenpiteet esittelytekstin mukaisesti ja delegoi toimeenpanon rakennuslautakunnalle.
Kunnanhallituksen päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano Rakennuslautakunta
Rakennuslautakunta 29.04.2026 § 41
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 20.4.2026 § 88 toteuttaa Kustaanpuiston osallistavan budjetoinnin esittelytekstinsä mukaisesti. Rakennuslautakunta alkaa toteuttaa toimenpiteitä aloittamalla puiston suunnittelun ja toteuttaa suunnitelmaa vaiheittain kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti.
Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto
Päätösehdotus
Rakennuslautakunta päättää aloittaa puiston suunnittelun ja toteutuksen suunnitelman mukaisesti hankkeeseen osoitettujen määrärahojen puitteissa. Vuodelle 2026 hankkeelle on varattu 10.000 €, lisäksi määrärahaa tullaan osoittamaan vuosien 2027 ja 2028 talousarvioissa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti, lisäksi tutkitaan talkoiden mahdollisuus.
Rakennuslautakunta 30.09.2026 § 93
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 20.4.2026 § 88 toteuttaa Kustaan-puiston osallistavan budjetoinnin esittelytekstinsä mukaisesti. Rakennuslautakunta päätti kokouksessaan 29.4.2026 § 41 alkaa suunnitella ja toteuttaa Kustaan puistoa vaiheittain kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti.
Kustaanpuiston suunnitelmat vastaanotettiin 7.9.2026 ja ne ovat melko tarkasti kunnanhallituksen käsittelemän ehdotuksen mukaiset. Puistosta laaditun suunnitelman toteuttamisen kustannusarvio on kuitenkin kunnan taloudelliseen tilanteeseen verraten aivan liian korkea. Toisaalta puiston pinta-ala on melko suuri ja keskustan elävöittämiseksi puistoa ei kannata tehdä liian vaatimattomaksi.
Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto
Päätösehdotus
Rakennuslautakunta toteaa ehdotetun suunnitelman olevan liian kallis toteutettavaksi. Rakennuslautakunta päättää, että suunnitelmaa muokataan siten, että se on toteutettavissa vaiheittain seuraavan kolmen vuoden aikana. Vuosille 2027, 2028 ja 2029 varataan määrärahaa puiston toteuttamista varten 20 000 € talousarvion investointiosaan.
Muutettu päätösehdotus Rakennuslautakunta päättää osoittaa osallistavan budjetin toteuttamiseen Kustaanpuistolle määrärahaa vuodelle 2027 10 000 €. Vuosille 2028 ja 2029 molemmille 10 000 € myöhemmin päätettäviin osallistavan budjetoinnin kohteisiin. Vuoden 2026 osallistavan budjetin jäljellä oleva investointimääräraha käytetään Kustaanpuiston kehittämiseen vuoden 2026 aikana.
Päätös
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksianto Kirjanpitäjä
Rakennuslautakunta 20.10.2026
142/00.01.02/2025
Kuntalaiset äänestivät vuoden 2026 osallistavan budjetoinnin äänestyksessä Kustaanpuisto -puistoalueen rakentamisen ja kehittämisen puolesta. Hankkeelle myönnettiin 10.000 euron määräraha vuodelle 2026. Vuodelta 2025 osallistavan budjetoinnin määrärahaa bussipysäkkien katosten kunnostamiseen oli 8 000 €, josta jäi käyttämättä 3 540 €.
Hankkeen valmistelun ja tarkemman teknisen suunnittelun yhteydessä on kuitenkin ilmennyt esteitä, joiden vuoksi hanketta ei voida toteuttaa suunnitellussa muodossa, aikataulussa ja budjetissa.
Tekniset ja ympäristölliset esteet:
Maastokatselmuksessa on havaittu pehmeää maaperää, jonka kunnostaminen ylittää hankkeen budjetin, mikäli hanketta alettaisiin edistää talvea vasten. Riskinä on että nykyiselläänkin kaunis viheralue kärsii maanrakennuskoneiden painosta ja jälkien paikkaaminen saattaa nostaa kustannustasoa suunniteltua enemmän.
Juridiset tai kaavoitukselliset esteet:
Alueen kaavamääräykset eivät mahdollista puistoalueen rakentamista rivitaloasumiseen osoitetulla asemakaava-alueella. Puiston rakentaminen rivitalorakentamiseen osoitetulle alueelle evää mahdollisuuden hakea esim. liikuntapaikka- tai Leader-rahoitusta puistoalueen toteuttamiselle.
Kustannusten olennainen ylittyminen:
Alkuperäinen osallistavan budjetoinnin kautta myönnettävä rahasumma on osoittautunut riittämättömäksi, ja tarkemman laskelman perusteella jo polkujen ja muiden sepelipintaiset alueiden veden ja sähkövetojen todelliset kustannukset olisivat noin 25.000 -30.000 euroa, mikä ei mahdu osallistavan budjetoinnin raameihin.
Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto
Päätösehdotus
Rakennuslautakunta päättää:
1. Peruuttaa osallistavan budjetoinnin hankkeen Kustaanpuisto rakentamisen toteutuksen edellä mainittujen teknisten, juridisten sekä taloudellisten esteiden vuoksi.
2. Palauttaa hankkeelle varatun määrärahan osallistavan budjetoinnin yleiseen määrärahakiintiöön uudelleenkohdistettavaksi tai vaihtoehtoisesti kunnanhallituksen/valtuuston päätettäväksi talousarviomuutoksena.
3. Koska kyseessä on osallistavan budjetoinnin hanke, rakennuslautakunta oikeuttaa teknisen toimen viestimään päätöksestä ja sen perusteluista avoimesti kuntalaisille, sekä hankkeen alkuperäisille ehdottajille.
Päätös
Täytäntöönpano Kunnanhallitus
Ptk tark.
|