RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Rakennuslautakunta
Esityslista 20.10.2026/Asianro 11
Lausuntopyyntö Vakka-Suomen kuntien rakennusvalvonnan yhteistyön lisäämisestä
Rakennuslautakunta 20.10.2026
85/00.04.01/2026
Vakka-Suomen kaikki kuusi kuntaa (Uusikaupunki, Laitila, Pyhäranta, Vehmaa, Taivassalo ja Kustavi) hoitavat rakentamislain edellyttämät velvoitteensa rakennusvalvonnan järjestämisestä itsenäisesti.
Rakentamislain voimaantulon myötä kuntien lupamaksutuotot ovat pienentyneet ja toisaalta Suomen talousvaikeudet ovat heijastuneet rakentamiseen.
Vakka-Suomen rakennustarkastajista ja teknisistä johtajista koostuva ryhmä pyytää lausuntoa 29.10.2026 mennessä suhtautumisesta yhteistyön lisäämiseen rakennusvalvonnan osalta sekä kommentteja ja evästyksiä valmiudestamme viedä valmistelua edellä mainitun pohjalta eteenpäin.
Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto
Päätösehdotus
Rakennuslautakunta pitää kuntien välisen yhteistyön kehittämistä yleisesti ottaen hyvänä asiana. Yhteistyö esitetyssä laajuudessa edellyttää kuitenkin vielä selvittämistä esimerkiksi palveluiden säilyvyydestä ja kustannusten kehityksestä. Lisäksi rakennuslautakunta haluaa vielä selvitellä muitakin yhteistyön mahdollisuuksia eri mittakaavoissa.
Päätös
Täytäntöönpano Kunnanhallitus
Ptk tark.
|