RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 07.09.2026/Asianro 21
Määräalan ostotarjouksen hyväksyminen
Kunnanhallitus 07.09.2026
71/10.00.02/2026
************ on tehnyt tarjouksen noin 320 m2:n määräalasta Kärtynpelto -nimisestä kiinteistöstä (kiinteistötunnus 304–410–0005–0096). Kauppahinta on 2 euroa/m2 eli yhteensä kuusisataaneljäkymmentäneljä (644) euroa. Kauppahinta on kokonaishinta, eikä sitä ole sidottu määräalan lohkomisen yhteydessä määräytyvään neliömäärään.
Määräala on rajattu liitteenä olevaan karttaan. Tarjouksen tekijä hallitsee vuokrasopimuksella suurta osaa nyt puheena olevasta kiinteistöstä. Vuokrasopimuksen voimassaolo lakkaa mahdollisen kiinteistökaupan myötä.
Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä määräalasta tehdyn tarjouksen ja kokouksessa esiteltävän luonnoksen kauppakirjaksi sekä esittää edelleen valtuustolle niiden hyväksymistä. Kauppakirjan allekirjoittavat kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja.
Kunnanhallituksen päätös
Täytäntöönpano
Ptk tark.
|