RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 07.09.2026/Asianro 18
Koha-Suomi Oy:n osakassopimuksen päivittäminen
Kunnanhallitus 07.09.2026
66/12.03.02/2026
Koha-Suomi Oy on toimittanut kuntaan luonnoksen yhtiön päivitetystä osakassopimuksesta.
Yhtiö on perustettu palvelemaan kuntia, jotka käyttävät avoimen lähdekoodin Koha kirjastojärjestelmää. Yritys tuottaa ja hankkii julkisista hankinnoista annetun lain mukaisena sidosyksikkönä ja yhteishankintayksikkönä avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmän kehittämiseen liittyviä palveluita omistajakunnilleen. Yhtiö toimii tiiviissä yhteistyössä omistajakuntien kirjastojen kanssa sekä on aktiivinen toimija kansainvälisessä Koha-yhteisössä.
Koha-Suomi Oy:n osakkaat ovat solmineet tämän yhtiön yhtiöjärjestystä täydentävän osakassopimuksen. Tällä sopimuksella sovitaan Yhtiön toimintaperiaatteista, liiketoiminnan järjestämisestä ja hallinnosta sekä Osakkeenomistajien oikeuksista ja velvollisuuksista Yhtiöön ja toisiinsa nähden.
Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan osakassopimuksen ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.
Kunnanhallituksen päätös
Tiedoksianto Koha-Suomi Oy
Ptk tark.
|