RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 07.09.2026/Asianro 14
Keskustaajaman kesäkukat 2026 yhdistysten hoitoon -tapahtuma
Kunnanhallitus 30.03.2026 § 76
Rakennuslautakunnan kokouksessa 25.3.2026 § 32 käsiteltiin muissa asioissa kunnan keskustan kukkaistutuksia kesälle 2026. Tässä yhteydessä nostettiin esiin ajatus, että kesäkukkien istutus ja hoito järjestettäisiin yhdistysten toimesta siten, että kunta järjestää kilpailun. Kunnan alueella toimivat yhdistykset kutsutaan ”kilpailuun”, jossa kukin osallistuva yhdistys saa istutettavaksi ja hoidettavakseen yhden kunnan ulkoruukun ja syksyllä 2026 kunnanhallitus päättää ja palkitsee parhaan toteutuksen ja hoidon toteuttaneen yhdistyksen.
Kilpailuun ilmoittautuneille yhdistyksille osoitettavat ulkoruukut arvotaan huhtikuun 2026 aikana. Kilpailuun osallistuvat yhdistykset hankkivat heille osoitetun ulkoruukun kukat ja vastaavat niiden hoidosta kesäkauden ajan. Yhdistyksellä on oikeus nimetä oman kukkaruukkunsa näkyvällä tavalla. Kullekin kilpailuun valittavalle yhdistykselle maksetaan kunnan toimesta 100 euron tuki tarvittaviin hankintoihin.
Kilpailun voittaja valitaan kunnanhallituksen syyskuun kunnanhallituksessa ja palkintona voittaneelle yhdistykselle luovutetaan saavutuksen kunnian ja maineen osoittava kunniakirja sekä kunnanhallituksen määrittelemä taloudellinen palkinto.
Kilpailukutsu julkaistaan kunnan verkkosivuilla torstaina 2.4.2026.
Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä kuntakeskuksen kukkaistutuksen toteuttamisen yhdistyksille järjestettävänä kilpailuna esittelytekstin mukaisesti.
Käsittely kokouksessa Kunnanjohtaja jätti keskustelun jälkeen muutetun päätösehdotuksen:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä kuntakeskuksen kukkaistutuksen toteut-tamisen yhdistyksille järjestettävänä kilpailuna ja valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään täsmennyksiä kilpailun toteutukseen niin, että tasavertaisuus toteutuu ja kustannukset eivät nouse kohtuuttomasti.
Kunnanhallituksen päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus 07.09.2026
4/00.04.02/2026
Kilpailuun osallistuneet kesäkukkaistutukset ovat olleet näyttävästi esillä kesän 2026 ajan. Kaikki istutukset ovat säilyneet huoliteltuina ja hyvin hoidettuina. Kukkaistutuksia koskevaan webropol -kyselyyn ja kunnantalon vastauslaatikkoon on tullut vastauksia. Kunnanhallitus käy kokouksessaan 7.9.2026 vastaukset läpi ja tutustuu vielä kukkaistutuksiin sekä valitsee leikkimielisen kilpailun voittajan. Voittaneen kukkaistutuksen toteuttaja palkitaan kunnanhallituksen kokouksessa 28.9.2026.
Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää kukkaistutuskilpailun voittajan esitystekstistä ilmenevin tavoin. Voittaja palkitaan kunnanhallituksen kokouksessa 28.9.2026.
Kunnanhallituksen päätös
Täytäntöönpano
Ptk tark.
|