RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 128
Linja-autokatoksen lahjoituksen hyväksyminen
Kunnanhallitus 08.06.2026 § 128
43/02.07.02/2026
Antti Ääritalo ja Petteri Lehtonen ovat 3.6.2026 päivätyllä kirjoituksellaan ilmoittaneet kunnalle haluavansa lahjoittaa vastikkeetta kunnalle Grönviikin kylään vuonna 2013 rakentamansa puisen katoksen. Vuosien varrella katos on palvellut kylän kuutta lasta koulumatkoilla. Lisäksi pyöräilevät matkailijat ovat hyödyntäneet katosta levähdyspaikkana. Katosten käyttötarkoitus on viime vuosina kohdentunut enenevissä määrin palvelemaan matkailijoita.
Kustavin kunta kunnostaa linja-autokatoksia osallistavan budjetin investointivarauksella kesän 2026 aikana, joten puheena olevan katoksen siirtäminen kunnan omistukseen on tarkoituksenmukaista ja perusteltua.
Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää kiitollisena hyväksyä lahjoituksen siten, että katos siirtyy kunnan omistukseen 8.6.2026 lukien.
Kunnanhallituksen päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Mia Lehtonen poistui kokouksesta esteellisenä hallintolain 28.1 § 1 kohdassa tarkoitetun osallisuusjäävin perusteella tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Täytäntöönpano Lahjoittajat
Ptk tark.
|