Dynasty tietopalvelu
Kustavin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 127


Kokousasian teksti

 

 

Kunnanjohtajan vuosilomien määrääminen

 

 

 

Kunnanhallitus 20.04.2026 § 95 

 

 

 

Kunnanjohtaja esittää vuosilomiensa määräämistä seuraavasti:

 

27.4. - 3.5.2026 

22.6. – 28.6.2026

20.7. – 31.7.2026

 

Kunnanjohtajan sijaisena toimii hallintosäännön mukaan rehtori-sivistystoimenjohtaja. Sijaiseksi voidaan myös määrätä joku toinen johtava viranhaltija, jolloin virkamääräys ja siitä mahdollisesti määrättävä palkkio tuodaan erikseen päätettäväksi.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus 

 

Kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan vuosilomat esittelytekstistä ilmenevin tavoin.

Käsittely kokouksessa Kunnanjohtaja täydensi päätösehdotustaan niin, että kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan vuosilomat esittelytekstistä ilmenevin tavoin ja määrää sijaiseksi rakennustarkastajan ajalle 22.6.-28.6.2026 sekä kunnanrakennusmestarin ajalle 20.7.-31.7.2026.

 

Kunnanhallituksen päätös 

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Kunnanhallitus 08.06.2026 § 127  

8/00.01.02/2026  

 

Kunnanjohtajan vuosiloman aikana 22.6. – 28.6.2026 rehtori-sivistystoimenjohtaja on viranhoidossa, joten hän toimii kyseisenä ajankohtana kunnanjohtajan sijaisena hallintosäännön mukaisesti.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus

 

Kunnanhallitus päättää, että rehtori-sivistystoimenjohtaja toimii kunnanjohtajan sijaisena ajalla 22.6. – 28.6.2026.

Käsittely kokouksessa Kunnanjohtaja antoi kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:

 

 Kunnanhallitus päättää perua kunnanjohtajan vuosiloman ajalla 22.6 – 27.6.2026 ja myöntää uuden vuosiloman ajalle 13.7.-19.7.2026 sekä määrää kunnanjohtajan sijaisiksi aikaisemmasta päätöksestä poiketen kunnanrakennusmestarin ajalle 13.7. – 26.7.2026 sekä rehtori sivistystoimenjohtajan hallintosäännön mukaisesti ajalle 27.7. – 31.7.2026. Kunnanrakennusmestarille maksetaan kahden viikon sijaistamisesta työehtosopimuksen mukainen 500 euron määräinen korvaus.

 

Kunnanhallituksen päätös 

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Rehtori-sivistystoimenjohtaja

 

Ptk tark.