RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 6
Käyttötaloussuunnitelma 2026
Kunnanhallitus 09.02.2026
160/02.02.00/2025
Kustavin valtuusto hyväksyi kunnan talousarvion vuodelle 2026 kokouksessaan 15.12.2025 § 62. Kunnanhallitus hyväksyi talousarvion täytäntöönpano-ohjeen kokouksessaan 19.1.2026 § 8. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti lautakuntien on vahvistettava vuoden 2026 talousarvion käyttösuunnitelmat vuoden ensimmäisissä kokouksissaan.
Hallintosäännön 25 §:n mukaan kunnanhallitus ja lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan käyttösuunnitelmansa. Kunnanhallitus ja lautakunnat laativat hyväksyttyyn talousarvioon perustuvan käyttösuunnitelman palveluittain.
Kunnanhallituksen alaisen toiminnan osalta vuoden 2026 talousarvio on laadittu siten, että määrärahat ja toiminnalliset tavoitteet on laadittu yksityiskohtaisesti vastaamaan valtuustoon nähden sitovia kustannuspaikkoja. Näihin ei ole tulossa käyttösuunnitelmassa tehtäviä muutoksia, joten erillisen käyttösuunnitelman laatiminen ei ole tarpeellista.
Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että vuodelle 2026 hyväksytty talousarvio ja toimintasuunnitelma muodostavat myös kunnanhallituksen alaisen toiminnan käyttösuunnitelman.
Kunnanhallituksen päätös
Ptk tark.
|