RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 26.05.2026/Asianro 13
Avustushakemus Kallioilla ry
Sivistyslautakunta 26.05.2026
79/02.05.01.00/2024
Valmistelijat kirjastonhoitaja-kulttuurisihteeri Anna Leimola
rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari
Kallioilla ry on hakenut Kustavin sivistyslautakunnalta 1000 euroa kohdeavustusta Kustavissa kesällä 2026 järjestettävään Kallioilla -Ympäristötaiteen tapahtumaan.
Kallioilla ry on 2024 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on ylläpitää ja edistää taiteen ja kulttuurin näkyvyyttä ja saavutettavuutta erityisesti saaristoalueella. Tätä tehtävää Kallioilla ry on hoitanut vastaamalla Kallioilla Ympäristötaiteen tapahtuman järjestämisestä kaudesta 2024 alkaen.
Avustusohjeiden mukaisesti kohdeavustus voi pääsääntöisesti kattaa maksimissaan 50 % aiheutuneista kuluista. Yleisen kulttuuritoiminnan talousarviossa kulttuuriavustuksien määrärahat on käytetty vuodelta 2026.
Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari
Päätösehdotus
Lautakunta ei myönnä avustusta, koska yleisen kulttuuritoiminnan talousarviossa kulttuuriavustuksien määrärahat on käytetty vuodelta 2026.
Päätös
Täytäntöönpano
Ptk tark.
|