RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 24.03.2026/Asianro 10
Maksuttoman varhaiskasvatuksen kriteerien päivittäminen
Sivistyslautakunta 24.03.2026
2/12.00.00/2022
Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari
Varhaiskasvatuksen johtaja Maisa Kuusela
Sivistyslautakunta päätti 1.2.2022 § 5 maksuttoman varhaiskasvatuksen jatkumisesta ja nykyiset kriteerit käyttöönotettiin 1.8.2022.
Maksuttomasta varhaiskasvatuksesta on seurannut joitakin vaikutuksia, joita voidaan pitää haasteina toiminnan järjestämisen sekä lapsen kehityksen ja kasvun osalta. Lasten hoitopäivien pituuksissa on havaittu jonkin verran kasvua, samoin huoltajien sitoutumattomuus varattuihin hoitoaikoihin on lisääntynyt. Muutokset ovat johtaneet lisääntyneeseen henkilökunnan tarpeeseen toiminnassa olevaa lasta kohti laskettuna. Lisäksi lasten keskimääräinen loma-aika on lyhentynyt.
Kriteerien päivittämisellä tavoitellaan ensisijaisesti lapsen edun nykyistä kattavampaa toteutumista. Lapsen eduksi nähdään, että lapsella on vuoden aikana riittävä määrä lomaa läheistensä kanssa.
Kriteerien päivittäminen on tullut ajankohtaiseksi arkipäivän kokemusten li-säksi myös Kustavin kunnan yleisen taloudellisen tilanteen vuoksi sekä varhaiskasvatuksen ylimääräisten kustannusten karsimiseksi, kuten ulkopaikkakuntalaisista lapsista syntyvät kustannukset, ruokapalvelun hankin-takulut ja -mahdollisuudet heinäkuussa sekä sijaiskulujen karsiminen. Ke-säaikana henkilökunnan lomat pyritään jatkossa keskittämään heinäkuulle. Uudet päivitetyt kriteerit edesauttavat toimenpiteiden toteutumista.
Varhaiskasvatuksen johtaja ja rehtori-sivistystoimenjohtaja ovat valmistel-leet uudelleen kriteerit, jotka tulevat voimaan 1.5.2026 alkaen.
Päivitetyt kriteerit maksuttomaan varhaiskasvatukseen, kaikkien kriteerei-den tulee täyttyä:
- Paikkakuntalaisuus ja vakituinen osoite Kustavissa
- Mikäli kustavilainen lapsi on varhaiskasvatuksessa vain touko-syyskuun välisenä aikana, perheeltä veloitetaan tältä ajalta asiakasmaksulain mukainen varhaiskasvatusmaksu.
- Ulkopaikkakuntalaisen lapsen varhaiskasvatuksesta tehdään osto-palvelusopimus lapsen kotipaikkakunnan kanssa ja kotipaikkakun-ta perii huoltajilta lapsen varhaiskasvatusmaksun huoltajien tulojen mukaan. Kustavi perii ostopalvelumaksun kokonaisuudessaan pal-velun ostavalta kunnalta (lapsen kotipaikkakunta).
- Jos lapselle haettua ja myönnettyä paikkaa varhaiskasvatuksessa ei peruta ennen varhaiskasvatussuhteen alkamista, niin perumatta jätetystä varhaiskasvatuksesta peritään puolen kuukauden kokoai-kaisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksu.
- Päivittäinen varhaiskasvatusaika ei ylitä kymmentä tuntia (10h)
- Varhaiskasvatusajat ilmoitetaan sovittujen lukittumisaikojen puit-teissa ja huoltajat noudattavat ilmoittamiaan varhaiskasvatusaikoja.
- Ennakkoon varatut/ilmoitetut päivittäiset hoitoajat eivät ylity
- Laajennettua/ vuorohoitoa järjestetään todennettua tarvetta vastaan tapauskohtaisesti.
- Lapsella on toimintavuoden (elokuu-heinäkuu) aikana vähintään 30 ennalta ilmoitettua lomapäivää, joista perättäisiä lomapäiviä vähin-tään 2 viikkoa kesäaikana.
- Mikäli lapselle varataan varhaiskasvatusta heinäkuuksi, huoltajilta veloitetaan varhaiskasvatuksen asiakasmaksu koko heinäkuulta varhaiskasvatuslain mukaisesti.
- Mikäli lapsen huoltajat varaavat lapselle varhaiskasvatuspaikan lomansa ajaksi eikä varattua hoitopaikkaa käytetä, peritään heiltä puolet varhaiskasvatuslain mukaisesta kuukausimaksusta. Peruu-tus on tehtävä viimeistään 14 kalenteripäivää ennen varauksen alkua kirjallisesti Daisy-viestillä tai tekstiviestillä varhaiskasvatuksen johtajalle tai varajohtajalle.
- Lomapäiviksi ei lueta sairas-/ toipumispäiviä eikä lukittumisaikojen jälkeen ilmoitettuja yksittäisiä vapaapäiviä.
-
Mikäli nämä kriteerit eivät kokonaisuudessaan täyty on varhaiskasvatuksen johtaja velvollinen huomauttamaan viipymättä huoltajille kirjallisesti kritee-reistä ja niiden velvoitteista maksuttomaan varhaiskasvatuspalveluun.
Mikäli huomautuksesta huolimatta huoltajat eivät kykene täyttämään kritee-reitä, on seuraava kuukausi maksullinen. Lasten varhaiskasvatuksesta pe-rittäviin maksuihin sovelletaan varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista an-nettua lakia (1503/2016). Huoltajien on toimitettava tulotiedot varhaiskasvatuksen johtajalle laskutusta varten. Ilman tulotietoja perheen asiakasmaksu määräytyy korkeimman maksuluokan mukaan.
Mikäli asiakasmaksu on 0,00 euroa, peritään puolet varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaisesta pienimmästä perittävästä maksusta. Asiakasmaksu on ulosottokelpoinen (laki varhaiskasvatuksen asiakasmak-suista, 19 §).
Oppivelvollisuusikäiset lapset rajataan maksuttoman varhaiskasvatuksen ulkopuolelle.
Kustavi kunnan hallintosääntö 15 § 2 mom. 2. k.
Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy päivitetyt varhaiskasvatuskriteerit, jotka tulevat voimaan 1.5.2026 alkaen.
Päätös
Täytäntöönpano
Ptk tark.
|