RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Rakennuslautakunta
Esityslista 04.12.2025/Asianro 7
Toimistosihteerin tehtävien vaativuusarviointi
Rakennuslautakunta 18.06.2025 § 58
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 26.8.2024 §133 perustaa työtehtävien vaativuusarviointiryhmän.
Kunnan hallintosäännön mukaan määräytyvä toimivaltainen viranomainen päättää edelleen tehtäväkohtaisen palkan tasosta, eikä päätösvaltaa siirretä TVA-ryhmälle.
Työntekijän osalta tehtäväkohtaisesta palkasta sovitaan työsopimuksella. Tehtäväkohtainen palkka voidaan määritellä uudelleen uutta viranhoito-määräystä annettaessa ja uutta työsopimusta tehtäessä esim. sijaisuuksia jatkettaessa.
Tehtäväkohtaista palkkaa voidaan alentaa vain virka- ja työehto-sopimuksen tarkoittamissa tapauksissa. Jos viranhaltijan/työntekijän tehtävien vaativuus olennaisesti muuttuu vähintään kahden viikon ajaksi toiseen virkaan tai tehtävään siirtymisen tai tehtävien uudelleenjärjestelyn vuoksi, tehtäväkohtaista palkkaa tarkistetaan, jos se ei vastaa muuttuneita tehtäviä.
Tehtäväkohtaisen palkan tarkistamisajankohdat ovat:
- tehtävien muutosajankohdasta lukien, jos uusi tehtäväkohtainen palkka on korkeampi
- kahdeksan viikon kuluttua tehtävien muutoksesta, jos uusi tehtäväkohtainen palkka on alempi
- tehtävien muutosajankohdasta lukien, jos työntekijä hakeutuu omasta pyynnöstään vähemmän vaativaan tehtävään tai toisiin tehtäviin siirtämistä on tarjottu lomauttamisen vaihtoehtona tai
- toiseen virkaan siirtymishetki.
Kunnan hallintosäännön mukaan määräytyvä viranomainen vastaa tehtävänkuvauksen ja sen perusteella laadittavan vaativuusarvioinnin suorittamisesta yhteistyössä asianomaisen viranhaltijan/työntekijän kanssa sekä tehtäväkohtaisen palkan määräämisestä.
Ennen tehtäväkohtaisesta palkasta tehtävää päätöstä asia tuodaan TVA-ryhmän käsiteltäväksi, jonka tehtävänä on arvioida ja antaa lausuntonsa vaativuusarvioinnista ja asianomaiselle määrättävästä tehtäväkohtaisesta palkasta siten, että palkkajärjestelmän objektiivisuus ja yhdenvertaisuus voidaan turvata. Tämän jälkeen hallintosäännön mukaan määräytyvä viranomainen tekee itsenäisesti päätöksen tehtäväkohtaisesta palkasta.
TVA-ryhmälle esiteltiin kokouksessa 20.5.2025 tehtävien vaativuusarviointi sekä tehtävänkuvaukset kunnan rakennusmestarin, toimistovirkailijan sekä toimistosihteerin osalta. Tehtävien vaativuusarviointi ja tehtävänkuvaus on toimitettu toimistosihteerille. Tehtävän vaativuusarvioinnin perusteella esitetään, että toimistosihteerin tehtäväkohtainen palkka sijoitetaan eri koriin, kuin toimistovirkailijan virka. Tehtäväkohtaiseksi palkaksi määritetään 2395,92 €.
Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto
Päätösehdotus Rakennuslautakunta päättää, että toimistosihteerin tehtäväkohtainen palkka on 2395,92 €.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksianto Työntekijä
Palkanlaskija
Rakennuslautakunta 27.08.2025 § 74
Teknisen toimen toimistosihteeri on tehnyt oikaisuvaatimuksen koskien rakennuslautakunnan päätöstä 18.06.2025 § 58. Oikaisuvaatimuksen perusteet käyvät ilmi liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta (ei julkinen).
Oikaisuvaatimuksensa perusteina esitetään, että toimistosihteerin
palkka on perua tilanteesta, jossa teknisen toimen toimistovirkailija siirtyi toiseen kuntaan. Tällöin kaikki teknisen toimen toimistotehtävät siirtyivät oikaisuvaatimuksen tekijälle, koska muita toimistotyöntekijöitä ei teknisessä toimessa ollut. Tästä johtuen hänen tehtäväkohtaisen palkkansa määrittelyssä huomioitiin toimistovirkailijan tehtäväkohtainen palkka.
Toimistosihteerin palkkaa oli jo määräaikaisessa työsopimuksessa nostettu 100 €:lla ja lisäksi 113,26 €:lla tilanteessa, jossa ko. toimistovirkailija siirtyi toisen kunnan palvelukseen. Näin muodusteneen palkan katsottiin vastaavan myös sijaiselle maksettavaa tehtäväkohtaista palkkaa.
Myöhemmässä vaiheessa tekniseen toimeen tuli oppisopimuksella opiskelija, joka myöhemmässä vaiheessa tuli valituksi toimistovirkailijan virkaan. Tässä vaiheessa oikaisuvaatimuksen tekijän toimenkuva muuttui olennaisesti.
Toimistosihteerin toimenkuva ja sen perusteella laadittu tehtävän vaativuusarviointi käsiteltiin kunnan TVA-ryhmässä, jotka toimitettiin myös oikaisuvaatimuksen tekijälle.
Tehtäväkohtaisen palkan määräytymisessä huomioitiin erityisesti työtehtävien vaativuuden aleneminen sekä toimistovirkailijan virasta poikkeava alempi koulutusvaatimus, mutta myös toimistosihteerin pitkä työkokemus sekä mallikas suoriutuminen työtehtävistään. Työtehtävien vaativuuden aleneminen huomioitiin palkanalentumisessa, jossa noudatettiin työehtosopimuksen määräyksiä.
Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto
Päätösehdotus Rakennuslautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksianto Työntekijä
Palkanlaskija
Rakennuslautakunta 04.12.2025
64/01.01.03/2025
Turun hallinto-oikeus on pyytänyt päätöksen tehneen lautakunnan kunnan lausuntoa ja selvitystä valitukseen, joka on tehty Kustavin rakennuslautakunnan päätöksestä 27.8.2025 § 74.
Valituksessa vaaditaan, että Kustavin rakennuslautakunnan 27.08.2025 § 74 päätöstä muutetaan siten, että muutoksenhakijan tasopalkka olisi samalla tasolla kuin alkuvuodesta 2025 ennen palkan alentamista. Rakennuslautakunta on päättänyt valituksen tekijän tehtäväkohtaiseksi palkaksi päätöksessään 2359,92 euroa ja sitä vaaditaan palautettavaksi alkuvuoden 2025 tasolle eli 2523,49 euroon.
Lisäksi valituksessa vaaditaan, että muutoksen myötä maksamatta jääneet palkanosat maksetaan takautuvasti viivästyskorkoineen.
Perusteluina valituksessa esitetään, että KVTES palkkausjärjestelmä on siirtynyt 1.2.2025 tasopalkkaan, joka perustuu osaamisvaatimus-tasoihin. Rakennuslautakunnan päätöksessä vedotaan tehtävänvaativuuden arviointiin ja tehtäväkohtaiseen palkkaan, joita termejä ei enää käytetä. Tasopalkkaan siirtymisen ei pitänyt vaikuttaa varsinaiseen palkkaan ainakaan alentamalla sitä.
Edelleen vaaditaan, että valituksentekijän palkka-asia tarkistetaan vielä tasopalkkajärjestelmän mukaisesti sekä esitetään, että työntekijän tehtävänkuvaa ja sen vaatimuksia ei ole käyty hänen kanssaan läpi. Valituksen tekijän työnkuvassa ei valituksen mukaan ole tapahtunut oleellista muutosta.
Rakennuslautakunnan selvitys
Valituksen tekijä on vuodesta 17.6.2010 lukien toiminut lukuisissa eri määräaikaisissa tehtävissä, joissa hänen työtehtävänsä ovat toistuvasti vaihtuneet. Nykyisin toimi on toistaiseksi voimassa oleva.
Nyt puheena oleva toimistosihteerin palkka on perua tilanteesta, jossa teknisen toimen toimistovirkailija siirtyi toiseen kuntaan huhtikuun 27 päivänä 2023. Tällöin kaikki teknisen toimen toimistotehtävät siirtyivät valituksen tekijälle, koska muita toimistotyöntekijöitä ei teknisessä toimessa ollut. Tästä johtuen hänen tehtäväkohtaisen palkkansa määrittelyssä huomioitiin toimistovirkailijan tehtäväkohtainen palkka sijaisuuden ajaksi.
Toimistosihteerin palkkaa oli jo määräaikaisessa työsopimuksessa nostettu 100 €:lla ja lisäksi 113,26 €:lla edellä mainitussa tilanteessa, jossa ko. toimistovirkailija siirtyi toisen kunnan palvelukseen. Näin muodostuneen palkan katsottiin vastaavan myös sijaiselle maksettavaa tehtäväkohtaista palkkaa.
14.8.2023 tekniseen toimeen tuli oppisopimuksella opiskelija, jolle siirtyi vaiheittain suuri osa tehtävistä. Kyseinen henkilö tuli 1.4. 2025 valituksi toimistovirkailijan toistaiseksi voimassa olevaan virkaan. Tässä vaiheessa oikaisuvaatimuksen tekijän toimenkuva muuttui jälleen olennaisesti.
Toimistosihteerin uusi toimenkuva ja sen perusteella laadittu tehtävän vaativuusarviointi käsiteltiin kunnan TVA-ryhmässä, jotka toimitettiin myös oikaisuvaatimuksen tekijälle. Tehtäväkohtaisen palkan määräytymisessä huomioitiin erityisesti työtehtävien vaativuuden aleneminen sekä toimistovirkailijan virasta poikkeava alempi koulutusvaatimus, mutta myös toimistosihteerin pitkä työkokemus sekä mallikas suoriutuminen työtehtävistään. Työtehtävien vaativuuden aleneminen huomioitiin palkassa työehtosopimuksen määräyksiä noudattaen alentavasti 2359,92 euroon.
Tasopalkkajärjestelmä otettiin työehtosopimuksen mukaisesti Kustavin kunnassa käyttöön 1.10.2025. Palkkausjärjestelmä perustui ajalla 1.2.2025 – 1.10.2025 vielä vanhan työehtosopimuksen ja sen siirtymäsäännösten mukaisesti tehtäväkohtaisen palkan arviointiin. Tasopalkkajärjestelmän käyttöönoton yhteydessä 1.10.2025 siirryttiin valituksessa esitettyyn osva-arviointiin.
Valituksen tekijälle maksettiin vanhaa 2524,49 euron kuukausipalkkaa työehtosopimuksen mukaisesti siten, että palkka alenisi vasta kun 8 viikkoa oli kulunut päätöksestä. Koska rakennuslautakunnan päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus ja sittemmin valitus hallinto-oikeudelle, ei päätös ole tullut lainvoimaiseksi. Työnantaja ei ole toistaiseksi katsonut kohtuulliseksi panna päätöstä täytäntöön ennen kuin se saavuttaa lainvoiman. Valituksen tekijälle on maksettu vanhaa tehtäväkohtaista palkkaa ja sittemmin saman määräistä tasopalkkaa. Kunta kuitenkin joutuu perimään takaisin mahdollisesti liikaa maksetun palkan päätöksen lainvoimaisuuden jälkeen. Tämä saattaisi johtaa merkittävään palkan takaisinmaksuun, joten on perusteltua harkita valituksen alaisen päätöksen täytäntöönpanoa jo ennen sen lainvoimaisuutta.
Valituksen tekijän tehtäväkohtaisen palkan arviointi on tehty asianmukaisesti ja se vastaa tehtävien vaativuusarvioinnin mukaisesti edellä kuvattua tehtävien vähentymistä ja niiden vaatimusten laskua.
Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto
Päätösehdotus
Rakennuslautakunta päättää:
1. antaa Turun hallinto-oikeudelle esittelytekstistä ilmenevän lausunnon ja
2. laittaa palkan alennusta koskevan päätöksen täytäntöön valituksesta huolimatta 1.1.2026 lukien.
Merkittiin, että pykälä tarkistettiin kokouksessa.
Päätös
Täytäntöönpano Kunnanhallitus
Ptk tark.
|