Dynasty tietopalvelu
Kustavin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 28.10.2025/Asianro 10


Kokousasian teksti

 

 

Avustushakemus Kustavin Musiikki ja Kulttuuri ry

 

Sivistyslautakunta 28.10.2025    

99/02.05.01.00/2025  

 

Valmistelijat hyvinvointikoordinaattori Markus Malmelin

 vs. kirjastonhoitaja-kulttuurisihteeri Salla Hänninen

 

Kustavin Musiikki ja Kulttuuri ry on hakenut kohdeavustusta 500 euroa vuoden 2025 Kustavin Music Festivalin äänentoistokuluihin. Wode Sounds Oy:n äänentoistokulut olivat 1506 euroa. Tapahtuma järjestettiin Kivimaalla 26.7.2025. Tapahtuma on saanut aiemmin vuonna 2025 kohdeavustusta yleisiin kuluihin 600 €.

 

Avustusohjeiden mukaisesti kohdeavustus voi pääsääntöisesti kattaa maksimissaan 50 % aiheutuneista kuluista. Yleisen kulttuuritoiminnan talousarviossa kulttuuriavustuksiin on vielä vuodelle 2025 käytettävissä 800 euroa.

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää myöntää 250 euroa kohdeavustusta Kustavin Musiikki ja Kulttuurille musiikkitapahtuman äänentoistokuluihin.

 

Päätös  

 

Täytäntöönpano

Ptk tark.