RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.10.2025/Pykälä 223
Muut asiat
Kunnanhallitus 20.10.2025 § 223
- Talousarviovalmistelun tilanne.
Kunnanjohtaja esitteli talousarvion valmistelun tilannetta.
- Vireillä olevat kiinteistökaupat.
Kunnanjohtaja kertoi meneillään olevista kiinteistökaupoista.
- Kunnan rivitalokiinteistöjen talouskatsaus.
Kunnanjohtaja esitteli rivitalokiinteistöjen budjetäärisiä talousarvioita vuodelle 2026.
- Psykososiaalisen kuormituksen vähentämisen toimenpideohjelman tilannekatsaus.
Henkilökunnalle järjestetty työhyvinvoinnin koulutusta. Päivitetty toimenpideohjelma tuodaan 3.11. kunnanhallitukseen.
- Työsuojelupäällikön tehtävien väliaikainen hoitaminen kunnanjohtajan toimesta.
Työsuojelupäällikön tehtävä jäänyt avoimeksi päättyneen työsuhteen vuoksi. Kunnanjohtaja toimii työsuojelupäällikkönä virkansa puolesta kunnes uusi työsuojelupäällikkö on valittu.
- Kunnanhallituksen päätökseen saapunut oikaisuvaatimus.
Kunnanjohtaja tiedotti monitoimihallista tullutta oikaisuvaatimusta, mikä tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi 3.11.2025
- Valtuustoseminaarin suunnittelu: strategiset painopistealueet ja Kustavin tulevaisuusohjelman laatiminen toimenpiteistä.
Keskusteltiin strategiatyöskentelystä ja sen aikataulusta.
- Sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan puheenjohtajien ja johtavien viranhaltijoiden yhteinen palaveri.
Päätettiin järjestää sivistyslautakunnan ja rakennuslautakunnan yhteistyöpalaveri vielä vuoden 2025 aikana.
Päätösehdotus Käsitellään kokouksessa muut esille tulleet asiat ja merkitään ne tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Ptk tark.
|