Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 177

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vanhus- ja vammaisneuvoston asettaminen

 

 

 

 

Kunnanhallitus 18.08.2025 § 162 

 

 

Kuntalain 27 §:n mukaan ikääntyneet väestön osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Kuntalain 28 §:n mukaan vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisille henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostolla riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä.

 

Kustavin kunnanhallitus on päätöksellään 26.3.2018 päättänyt sosiaalilautakunnan esityksen mukaisesti hyväksyä silloin perustamisvaiheessa olevan vammaisneuvoston liittämisen vanhusneuvostoon yhteiseksi vanhus- ja vammaisneuvostoksi.

 

Vanhus- ja vammaisneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä laatii tarvittavat asiakirjat toimintansa edellyttämällä tavalla. Kunnanhallitus nimeää ko. neuvostolle sihteerin. Neuvosto kokoontuu esim. 2-3 kertaa vuodessa ja se voi kutsua kokouksiinsa eri alojen asiantuntijoita ja yhteistyötahoja. Neuvoston kokouksista maksetaan kokouspalkkio kunnan palkkiosäännön mukaan. Neuvoston keskeisinä yhteistyökumppaneina toimivat kunnan vanhustenhuollosta vastaavat tahot ja alueen vammaisjärjestöt.

 

Toimikautensa päättävässä vanhus- ja vammaisneuvostossa ovat olleet nykyisinä jäseninä seuraavat:

 

                                  Edustaja    Varaedustaja

 

Eläkeliiton Kustavin yhdistys         Birgitta Eskola    Launo Valtonen

SPR:n Kustavin osalta                  Pirjo Ilkka    Tarja Nieminen

Kustavin seurakunta                     Jarmo Tarkkonen    Raila Forss

Kustavin sotaveteraanien

perinneyhdistys                             Pirjo Ilkka    Maija Grönroos

Vakka-Suomen Invalidit ry            Jaakko Romppainen Juha Rannanperä

Vakka-Suomen Sydänyhdistys ry Maritta Jalonen    Leena Paavola

Uudenkaupungin seudun

Kehitysvammaisten Tuki ry           Minna Blomroos    Päivi Nikusaari

Rakennuslautakunta                     Timo Urpo    Sami jalonen

Sivistyslautakunta                         Jonna Kallio    Laura Nummela

Sosiaalilautakunta              Mirja Järvelä    Jarmo Mäntynen

Sihteeri                                          Markus Malmelin

 

Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää asettaa vanhus- ja vammaisneuvoston toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029 ja pyytää sitä varten ko. yhteistyökumppaneilta esitykset edustajista ja varaedustajista 31.8.2021 mennessä. Kunnanhallitus nimeää kunnan lautakuntien edustajat ja varaedustajat.

Käsittely kokouksessa

 

 Kunnanjohtaja jätti muutetun päätösehdotuksen:

 

 Kunnanhallitus päättää asettaa vanhus- ja vammaisneuvoston toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029 ja pyytää sitä varten ko. yhteistyökumppaneilta esitykset edustajista ja varaedustajista 31.8.2025 mennessä. Kunnanhallitus nimeää kunnan lautakuntien edustajat ja varaedustajat sekä mahdollisen kunnanhallituksen edustajan seuraavassa kokouksessaan 8.9.2025.

 Lisäksi korjataan esittelytekstiä siten, että neuvosto kokoontuu neljä kertaa vuodessa.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Sivistyslautakunta 26.08.2025 § 66  

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää nimetä kunnanhallitukselle sivistyslautakunnan edustajan ja varaedustajan vanhus- ja vammaisneuvostoon.

 

Päätös Sivistyslautakunta nimesi vanhus- ja vammaisneuvoston edustajaksi Mika Lehtosen ja varaedustajaksi Raimo Hyvärisen.

 

Täytäntöönpano Kunnanhallitus

 

 

Rakennuslautakunta 27.08.2025 § 72 

 

 

 

 

Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto

 

Päätösehdotus Rakennuslautakunta päättää nimetä kunnanhallitukselle rakennuslautakunnan edustajan ja varaedustajan vanhus- ja vammaisneuvostoon.

 

Päätös Rakennuslautakunta päätti nimetä vanhus- ja vammaisneuvoston edustajakseen Kirsi Lindrothin ja varaedustajaksi Timo Urpon

 

Täytäntöönpano Kunnanhallitus

 

 

Kunnanhallitus 08.09.2025 § 177  

117/00.00.01/2021  

 

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 18.8.2025 pyytänyt esitykset edustajista ja varaedustajista yhteistyökumppaneilta sekä lautakunnilta ja saanut seuraavat esitykset edustajista ja varaedustajista toimikaudelle 2025 - 2029:

 

-          Eläkeliiton Kustavin yhdistys ry: Mirja Järvelä, varaedustaja Merja Erkkilä

-        SPR:n Kustavin osasto: Birgitta Eskola, varaedustaja Heljä Orne

-        Kustavin seurakunta; Jarmo Tarkkonen, varaedustaja Päivi Kordelin (kirkkoneuvoston kokous 15.9., jossa nimeäminen)

-        Vakka-Suomen Invalidit ry: Jaakko Romppainen, varaedustaja Juha Rannanperä

-        Vakka-Suomen Sydänyhdistys ry: Maritta Jalonen, varaedustaja Leena Paavola

-        Uudenkaupungin Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry: Minna Blomroos, varaedustaja Päivi Nikusaari.

 

Kustavin sotaveteraanien perinneyhdistyksen toiminta on loppunut.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää nimetä yhteistyökumppanien edustajat ja varaedustajat vanhus- ja vammaisneuvostoon edellä olevien esitysten mukaisesti toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029.

Kunnanhallitus nimeää kunnan lautakuntien edustajat ja varaedustajat sekä mahdollisen kunnanhallituksen edustajan ja sihteerin toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Kunnanhallitus nimesi yhteistyökumppanien edustajat ja varaedustajat vanhus- ja vammaisneuvostoon edellä olevien esitysten mukaisesti toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029:

Eläkeliiton Kustavin yhdistys ry: Mirja Järvelä, varaedustaja Merja Erkkilä
SPR:n Kustavin osasto: Birgitta Eskola, varaedustaja Heljä Orne
Kustavin seurakunta: Jarmo Tarkkonen, varaedustaja Päivi Kordelin
Vakka-Suomen Invalidit ry: Jaakko Romppainen, varaedustaja Juha Rannanperä
Vakka-Suomen Sydänyhdistys ry: Maritta Jalonen, varaedustaja Leena Paavola
Uudenkaupungin Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry: Minna Blomroos, varaedustaja Päivi Nikusaari.

Lisäksi kunnanhallitus nimesi lautakuntien edustajat ja varaedustajat sekä sihteerin vanhus- ja vammaisneuvostoon toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029:

Sivistyslautakunta: Mika Lehtonen, varaedustaja Raimo Hyvärinen
Rakennuslautakunta: Kirsi Lindroth, varaedustaja Timo Urpo.

Sihteeriksi nimettiin Markus Malmelin.
Vanhus- ja vammaisneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Täytäntöönpano Valitut

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa