RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.08.2025/Pykälä 56
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite1 | Oppilasennusteet 2025 |
Tiedoksiannot
Sivistyslautakunta 26.08.2025 § 56
Kivimaan koulun oppilasennusteet.
Syksyn uintikerrat Ukiin: 22.9., 6.10., 20.10., 3.11., 17.11., 1.12. ja 15.12
Syksyn keilailumatkat Raisioon: 29.9., 27.10., 24.11. ja 8.12.
Saaristolaiset liikkeelle-hankkeen kolme liikuntaryhmää jatkavat syyskuussa, kuten myös lasten liikuntakerho.
Vakka-Suomen kansalaisopiston johtokunnan kokouksen pöytäkirja 17.6.2025.
Vakka-Suomen kansalaisopiston osaamisperusteisten kurssien opetussuunnitelma lv. 2025-2026.
Liikunta- ja hyvinvointineuvonnan kehittäjä Elina Rautanen esittelee Liikkuva Saaristo-hanketta.
Kustavin kunnan teknisen toimen edustajat kertovat monitoimitalon suunnitteluvaiheen etenemisestä.
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Elina Rautanen oli paikalla ainoastaan Liikkuva Saaristo-hanketta koskevan keskustelun ajan sekä Antti Rinne ja Jussi Lehto olivat asiantuntijoina paikalla monitoimitaloa koskevan keskustelun ajan.
Ptk tark.
|
| Edellinen asia | Seuraava asia |