RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.05.2025/Pykälä 102
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Osallistavan budjetoinnin investoinnin toteuttaminen
Kunnanhallitus 05.05.2025 § 102
43/00.01.02/2025
Kustavin valtuusto on 16.12.2024 § 51 Kustavin kunnan talousarvio 2025 ja taloussuunnitelma 2025-2027 hyväksymässään talousarviossa vuodelle 2025 osoittanut kymmenentuhannen (10,000) euron investointimäärärahan (investointiosa 921105) käytettäväksi osallistavan budjetoinnin toteuttamiseen.
Osallistava budjetointi on toimintatapa, jossa kunnan asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Määrärahan käyttökohteet päätetään kunnanhallituksen toimittamassa äänestyksessä saapuneiden esitysten perusteella. Kunnan vakituiset asukkaat sekä kesäasukkaat voivat esittää vapaasti ehdotuksia osallistavan budjetoinnin kohteiksi. Esityksen voi tehdä kunnan kirjaamoon lähetetyllä sähköpostilla tai kirjaamoon toimitetulla paperisella ehdotuksella. Ehdotuksia voidaan kerätä myös webropol -kyselyllä.
Esitysten jättöaika on 9.5. - 6.6.2025. Esityksistä tulee käydä ilmi niiden kuvaus, arvioitu investointikustannus sekä perustelut.
Esitysajan päätyttyä kunnan luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koostuva työryhmä käy esitykset läpi. Esityksistä on hylättävä ne, jotka eivät täytä esityksille asetettuja kriteerejä tai ovat lain- tai hyvän tavan vastaisia. Valintatyöryhmä voi yhdistellä samoja tai samankaltaisia esityksiä.
Valintatyöryhmän hyväksymät ehdotukset etenevät kunnanhallituksen toimittamaan äänestysvaiheeseen. Äänestyksessä eniten ääniä saanut esitys/esitykset toteutetaan varatun määrärahan puitteissa.
Esitettyjä ehdotuksia arvioidaan seuraavin kriteerein:
- Ehdotus on toteutettavissa varatun määrärahan puitteissa pääosin vuoden 2025 aikana.
- Ehdotuksen toteuttaminen on kunnan päätettävissä, eikä sen toteuttaminen ole ristiriidassa lain tai hyvän tavan kanssa.
- Ehdotuksen toteuttaminen ei muodosta merkittävää lisäystä kunnan käyttömenoihin (esim. henkilöstömenojen tai ylläpitokulujen merkittävää kasvua).
- Ehdotuksella selkeä positiivinen vaikutus kunnan asukkaiden hyvinvoinnille tai kunnan elinvoimaisuudelle.
Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä osallistavan budjetoinnin toteuttamisen esittelytekstistä ilmenevin tavoin talousarvioon 2025 varatun määrärahan puitteissa sekä nimeää esitysten arviointiryhmän jäsenet.
Kunnanhallituksen päätös
Kunnanhallitus päätti hyväksyä osallistavan budjetoinnin toteuttamisen esittelytekstistä ilmenevin tavoin talousarvioon 2025 varatun määrärahan puitteissa sekä nimesi esitysten arviointiryhmän jäseniksi Kai Niemisen, Matias Juslinin, Mia Lehtosen sekä sihteeriksi Rauno Peltolan.
Täytäntöönpano Osalliset
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |