RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.01.2025/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
TBE -tehosterokotteiden maksuttomuuden jatkaminen
Kunnanhallitus 20.01.2025 § 15
157/05.00/2024
TBE -rokote antaa suojaa punkkien eli puutiaisten levittämää puutiaisaivotulehdusta (tick-borne encephalitis, TBE) vastaan. Tautia kutsutaan myös puutiaisaivokuumeeksi. Kustavin kunta kuuluu kansalliseen TBE -rokotusohjelman piiriin jonka mukaan rokotteisiin ovat oikeutettuja kolme vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt, joilla on kotikunta Suomessa ja jotka asuvat vakinaisesti tai loma-asunnossa kesäaikana vähintään 4 viikkoa Kustavin kunnassa. Aiemmin rokottamaton henkilö saa kolme maksutonta rokoteannosta asuessaan alueella, joka kuuluu tähän rokotusohjelman piiriin.
Kolmen annoksen rokotussarjan saaneiden tehosterokotukset eivät toistaiseksi sisälly rokotusohjelmaan eivätkä näin ollen ole maksuttomia. TBE -rokotteen tehosterokotteet ovat olleet ilman ikärajausta maksuttomia vuoden 2024 ajan kaikille niille kustavilaisille, jotka asuvat kunnassa vakinaisesti.
Ensimmäinen tehosteannos suositellaan annettavaksi 3 vuoden kuluttua. Tämän jälkeen, jos altistuminen TBE -virukselle edelleen jatkuu, tehostetaan seuraavasti: alle 50-vuotiaana tehosteen saaneelle seuraava tehoste 10 vuoden kuluttua, 50-60 -vuotiaana tehosteen saaneelle annetaan tehosteet 5 vuoden välein, yli 60 -vuotiaana tehosteen saaneelle annetaan seuraavat tehosteet 3 vuoden välein, henkilöille, joiden immuunijärjestelmä on heikentynyt hoidon tai sairauden vuoksi, annetaan tehoste 3 vuoden välein.
Maksuttomat rokotteet jaetaan palveluntarjoajan (ns. punkkibussi) aikataulujen mukaisesti sen toiminta-aikana. Palveluntarjoajan aikataulut ja rokottautumisohjeet tiedotetaan hyvissä ajoin ajoissa kuntalaisille. Lisäksi selvitetään onko mahdollista saada Punkkibussin pysähtymispaikaksi myös uuden kunnantalon piha-alue esimerkiksi kevään aikana.
Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että TBE -rokotteen tehosterokotteet ovat ilman ikärajausta maksuttomia vuoden 2025 ajan kaikille niille kustavilaisille, jotka asuvat kunnassa vakinaisesti sekä valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään tätä tarkoittavan hankinnan.
Kunnanhallituksen päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano Kunnanjohtaja
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |