Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 103

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Lisämäärärahapyyntö Kivimaan koulun remonttiin

 

Rakennuslautakunta 26.09.2024 § 103  

114/02.02.02/2024  

 

 

Teknisen toimen kustannuksien osalta arvioidaan kustannuksien ylittävän tehtävätasolla vuoden 2024 talousarvioon kirjatut menot.

 

Rakennuslautakunnan jäsenille jaettavan liitteen erittelyjen mukaisesti, lisämäärärahaa investointihankkeen menoihin esitetään Kivimaan koulun korjauksen investointihankkeeseen 200.000 euroa tähän mennessä tehdystä korjauksesta. Määrärahaa oli tämän vuoden investoinneissa 150 000 €, mutta määräraha ei riitä lisääntyneen korjaustarpeen vuoksi. Koulun korjaus on tähän mennessä maksanut 303 000 € ja tänä vuonna korjaaminen vielä jatkuu. Ensi vuodelle on varattu alustavasti 150 000 €, joka riittänee korjausten valmiiksi tekemiseen.

 

Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto

 

Päätösehdotus Rakennuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle 200 000 euron lisämäärärahan myöntämistä teknisen toimen investointeihin koskien Kivimaan koulun korjausta..

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Kunnanhallitus

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa