Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 153

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite5  Saatekirje__
  Liite6  Kartta

 

Suostumuksen antaminen puuvajan rakentamiseen

 

Kunnanhallitus 02.09.2024 § 153  

98/10.03.02.00/2024  

 

Liitteet: Hakemus

 

 

-------------------- on hakenut Kustavin kunnalta suostumusta rakentaa puuvaja omistamalleen Suokukka -nimiselle tontille RN:o 3:295 siten, että puuvajan etäisyys kunnan omistamasta naapurikiinteistöstä on kaksi metriä.

 

Asiasta on konsultoitu rakennustarkastajaa ja saadun tiedon mukaan estettä suostumuksen antamiselle ei ole. Etäisyydestä ei myöskään aiheudu kohtuutonta haittaa kunnan omistaman kiinteistön käytölle.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää antaa suostumuksensa hakemuksessa tarkoitetun puuvajan sijoittamiseen kahden metrin etäisyydelle kiinteistön rajasta sekä valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan suostumuslomakkeen.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Hakija

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa