Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Aloite Kustavin terveydenhuollon saavutettavuuden parantamiseksi

 

 

Kunnanhallitus 02.09.2024 § 150 

 

 

 

Valtuutetut Sirpa Koskinen ja Kai Nieminen ovat tehneet aloitteen Kustavin terveydenhuollon saavutettavuuden parantamisesta. Aloitteessaan he tuovat esille huolensa Kustavin terveydenhuollon heikosta saatavuudesta ja huonontuneesta tilanteesta.

 

Selvityksenä aloitteeseen esitetään seuraavaa:

 

Aloiteessa esiin nostettu huoli ja tilannekuva on oikea ja ajankohtainen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirryttyä Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle on palveluiden saatavuus ja saavutettavuus heikentynyt.

 

Kunnan mahdollisuudet toiminnallaan korvata Varhan vastuulle kuuluvia palveluita tai edesauttaa niiden piiriin pääsemiseksi ovat toiminnallisesti ja taloudellisesti hankalia. Esimerkiksi kujetuspalvelujen järjestäminen terveydenhuoltoon rasittaisi kunnan taloutta merkittävästi.

Hyvinvointialueen rahoitusmalli kohteli kuntia epätasaisesti ja esimerkiksi Kustavin osalta se on tarkoittanut negatiivistä valtionosuutta. Tästä on seurannut, että kunta maksaa valtiolle peruspalvelujen valtionosuutta saadaksen tuottaa muita peruspalveluja.

 

Kuntien ja Varhan johtavien viranhaltijoiden yhteydenpito ja yhteistyö ovat erittäin hyvällä tasolla. Kuntajohtajat ja Varhan johto tapaavat vähintään kerran kuukaudessa. Myös Varhan luottamushenkilöjohtoa tavataan säännöllisesti. Vaikka yhteistyö on rakentavaa, on Varhan palveluverkkosuunnitemassa kuitenkin selkeä suunta palveluiden keskittämiseen. Tämä suuntaus tulee todennäköisesti kiihtymään tultaessa 2030 -luvulle. Hyvnvointialueiden alijäämien kattaminen ja säästötoimenpiteet tulevat jatkumaan, ellei niiden valtiolta tulevaa rahoitusta lisätä.

 

Palveluiden säilymiseen ja terveyspisteen palvelujen määrään ja laatuun voidaan käytännössä parhaiten vaikuttaa huolehtimalla Jaala-kodin, kunnan palvelukeskuksen ja ikäihmisten muiden palveluiden (yhteisöllinen asuminen) pitkäjänteisestä kehittämisestä. Ikäihmisten palveluiden ja paikkojen lisääminen ympärivuorokautisen hoivan, yhteisöllisen asumisen sekä siihen liittyvän sosiaalista kanssakäymistä edistävän toiminnan suunnittelu on aloitettu.

 

Sote-pisteen vähimmäispalveluja ovat sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan palvelut (omatiimin hoitaja), lääkäripalvelut pääsääntöisesti etäpalveluna ja osalla sote-pisteitä myös fyysisenä palveluna. Lisäksi voidaan tarjota mielenterveys- ja päihdepalveluita sekä sosiaalipalveluja työikäisille ja ikääntyneille.

 

Neuvotteluja on käyty myös yksityisen terveyspalveluyrityksen saamiseksi Kustaviin. Palvelusetelijärjestelmän laajentaminen avoterveydenhoidon palveluihin helpottaisi merkittävästi uusien yrittäjien hakeutumista kuntaan.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää antaa aloitteesta esittelytekstistä ilmenevän selvityksen ja esittää, että valtuusto hyväksyy selvityksen ja toteaa asian loppuunkäsitellyksi.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Kunnanvaltuusto

 

 

Kunnanvaltuusto 09.09.2024 § 26  

60/00.04.02/2024  

  

  

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa