Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 118

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Aloite koskien valtuustoseminaarien aloittamista

 

Kunnanhallitus 10.06.2024 § 118  

59/00.01.03/2024  

 

 

Valtuutettu Sirpa Koskinen on tehnyt aloitteen valtuustoseminaarien aloittamisesta. Perusteluina on mm. esitetty, että ne ovat hyvä tapa lisätä avoimuutta päätöksenteossa ja antavat valtuutetuille mahdollisuuden syventyä käsiteltäviin asioihin perusteellisemmin.

 

Kunnanhallitus on jo päättänyt, että seuraava valtuustoseminaari pidetään syksyllä 2024. Ajankohta on päätettävänä tämän kokouksen muissa asioissa.

 

Valtuustoseminaarit ovat erinomainen tapa vahvistaa kuntademokratian toteutumista ja niissä voidaan luoda parempaa vuorovaikutusta eri valtuutettujen välillä ja käydä rakentavaa keskustelua eri näkemyksistä.

 

Aloite on kannatettava.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää hyväksyä aloitteesta annetun selvityksen ja lähettää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi siten, että valtuusto toteaisi aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa