Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Mökkiläistoimikunta
Muistio 17.05.2024/Asianro 4

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Muut kokouksessa esille tulleet asiat

 

Mökkiläistoimikunta 17.05.2024 § 4  

   

 

  

 

Päätös Mökkiläistoimikunnan edustajat kertoivat edustamiensa alueiden kuulumisia. Pääosin oltiin tyytyväisiä, muovinkeräyspistettä toivottiin edelleen Vartsalaan. Tiet muuten hyvässä kunnossa muutamaa kuoppaa lukuunottamatta, myös yksi kuopasta varoittava liikennemerkki talven aikana hävinnyt, niistä edustajat ovat suoraan yhteydessä Elyyn. Parattulan rantatien veneenlaskupaikassa betonit painuneet ja tullut pykälää.

Vapaa-ajan asukkailta tullut kyselyjä paloveneestä, todettiin että sen sijainti on nykyään Taivassalossa.
Toivottiin parempaa opastusta ja markkinointia veneilijöille kunnan asiointilaiturista, jotta keskustan palvelut tulisivat paremmin veneilijöiden käyttöön. Käteisautomaatti toimii Kustavissa jatkossakin. Sovittiin, että mökkiläistoimikunnan jäsenten yhteystiedot lisätään nettisivuille, jotta kesäasukkaiden on helppo ottaa tarvittaessa yhteyttä.

Kunnanjohtaja kertoi kunnan ajankohtaisista asioista; koulun remontista, uuden kunnantalon rakennushankkeesta, markkinointi- ja viestintäsuunnitelmasta, työn alla olevista kaava-asioista ja tulevasta TE-uudistuksesta. Lisäksi keskusteltiin sote-uudistuksen vaikutuksista kunnan terveydenhuoltopalveluihin ja lisääntyneestä yhteistyöstä lähikuntien kanssa kustannussäästöjen aikaansaamiseksi.
Rakennustarkastaja kertoi, että rakennuslupahakemuksia tulee tasaisesti ja muistutti vuoden 2025 alusta tulevasta lakimuutoksesta, jonka tarkoituksena on sujuvoittaa rakentamista pienempien rakennushankkeiden osalta.

Keskusteltiin Kustavin 150-juhlavuodesta ja sen tapahtumista. Kunta järjestää pääjuhlan 8.6. Tuulentuvalla. Kustavissa on paljon erittäin aktiivisia yhdistyksiä, jotka järjestävät lisäksi paljon erilaisia tapahtumia. Näitä voi seurata mm. Kustavin nettisivujen tapahtumakalenterista.

Lopuksi Ari, Kimmo ja Timo esittelivät mökkiläistoimikunnan esitystä luonto- /lintutornin rakentamisesta Kustaviin. Kunnanhallitukselle toimitettava esitys liitteineen on muistion liitteenä. Esitys toimitetaan myös hankepäällikkö Tuuli Janssonille, joka selvittää hankkeistamisen mahdollisuutta.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa