Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 99

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

ICT-palvelujen kilpailutus ja Tietokeskus Finland Oy:n sopimuksen määräaikainen jatkaminen

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 99  

202/02.08.00/2023  

 

 

Kustavin kunta on kokouksessaan 04.12.2023 § 221 päättänyt kunnan ICT-palvelujen kilpailuttamisesta ja nykyisen sopimuksen irtisanomisesta päättymään 31.8.2024.

 

ICT-palveluiden sisällöstä ja markkinatilanteesta on tehty markkinakartoitusta eräiden toimialan palvelutuotantoa tarjoavien yritysten kanssa. Lisäksi ICT-palveluiden tuottamisesta kuntayhteistyönä on käyty alustavia keskusteluja Taivassalon kunnan kanssa lähinnä mahdollisen yhteiskilpailutuksen järjestämistä koskevilta osin.

 

Lisäksi nykyisen palveluntuottajan kanssa on sovittu lyhyestä konsulttisopimuksesta, jolla jäsennetään nykyinen tuottamistapa ja vaihtoehtoiset toimintatavat, joilla voitaisiin saada sekä kustannussäästöjä että kehittää ICT-palvelujen kokonaisuutta.

 

Jotta kilpailutuksen huolelliseen suunnitteluun ja mahdollisen kuntayhteistyön kilpailutusaikatauluun ja mahdolliseen palvelutuottajan vaihtumiseen sekä sen aiheuttaman projektin toteuttamiseen saadaan varattua riittävästi aikaa, on nykyisen sopimuksen jatko perusteltua sopia nykyisen palvelutuottajan kanssa.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää valtuuttaa kunnanjohtajan sopimaan nykyisen ICT-palvelusopimuksen jatkamisesta toistaiseksi voimassa olevana siten, että kilpailutus ja palveluiden mahdollinen siirto keskeytyksettä uudelle palveluntuottajalle voidaan varmistaa.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Tietokeskus Finland Oy

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa