Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 98

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Muut asiat

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 98  

   

 Kunnanjohtaja selosti kunnanhallitukselle seuraavia asioita:

 

 1) Koulun pihan turvallisuuden edistämisen osalta annettu ohjeistus

 

 - Koulun piha-alueen turvallisuutta edistetään siten, että sen aitausta laajennetaan työmaa-aidan lisäksi niin että liikkumista urheilukentän ja työmaa-alueen välillä rajoitetaan laajentamalla aitausta kunnan omana toimintana.

 - Välitunnilla olevien koululaisten valvontaan kiinnitetään erityistä huomiota. Vältetään kulkua työmaa-alueen välittömään läheisyyteen ja otetaan huomioon työmaalta kantautuva pöly- ja meluhaitta.

 - Kunnanrakennusmestari on selvittänyt ja selvittää edelleen ajankohdat, jolloin työmaaliikennettä on tulossa, jolloin lähialuetta vältetään/valvontaa lisätään ja kulkemista ohjataan. Työmaaliikenne pyritään ajoittamaan koulupäivän jälkeiseen aikaan yhteistyössä urakoitsijan kanssa.

 - Koulun remontin jälkeisen ajan osalta koulun alueelle suuntautuvan liikenteen ja muiden liikenneturvallisuuteen vaikuttavien tekijöiden järjestäminen otetaan kunnan liikenneturvallisuusryhmän vuoden 2024 kehittämiskohteeksi.

 

 2) Meriaseman laiturin korjaukset ja vuokrasopimusneuvottelut

 

 Kunnanjohtaja valtuutettiin jatkamaan neuvotteluja, jotta löydettäisiin pysyvä ratkaisu vuokrasopimuksen jatkoa ja siihen liittyvää laituria koskevaan asiaan.

 

Päätösehdotus Käsitellään kokouksessa muut esille tulleet asiat ja merkitään ne tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa