RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 64
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite5 | TSK 8.0 Tietotilinpäätös 2023 |
Kustavin kunnan tietotilinpäätös vuodelta 2023
Kunnanhallitus 27.03.2024 § 64
58/07.01.01/2023
Kustavin kunnan tietotilinpäätös on koottu tietohallinnossa käytettävänä olevan tiedon pohjalta. Tietotilinpäätöksen tarkoituksena on antaa ajantasainen tilannekuva Kustavin kunnan henkilötietojen käsittelyn nykytilasta sekä arvio tietosuojan toteutumisesta. Tietotilinpäätöksen tavoitteena on lisätä avoimuutta ja luottamusta siihen, että kunnassa noudatetaan voimassa olevia tietoturva- ja tietosuojaperiaatteita sekä että henkilötietoja käsitellään niiden mukaisesti.
Tietotilinpäätös laaditaan kerran vuodessa ja tuodaan kunnanhallitukselle sekä kunnanvaltuustolle tiedoksi tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä.
Tietotilinpäätöksen kokoamisesta vastaa tietosuojavastaava.
Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola
Kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää merkitä Kustavin kunnan tietotilinpäätöksen tiedokseen ja lähettää sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Kunnanhallituksen päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano Kunnanvaltuusto
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |