Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Ruoka- ja puhtauspalveluiden henkilöstön uudet tehtävänkuvaukset 1.4.2024 alkaen

 

Sivistyslautakunta 23.04.2024 § 32  

36/01.00.02/2024  

 

Kustavin kunnassa on tehty ruoka- ja puhtauspalveluiden järjestämisselvitystä 30.1.2023 alkaen (Kunnanhallitus 30.01.2023 § 20)

 

Kunnanhallitus on hyväksynyt yhteistoimintamenettelyn neuvottelutuloksen 04.03.2024 § 44.  Kunnanhallitus lähettää sen tarkoittamat toimenpiteet sivistystoimelle ja tekniselle toimelle täytäntöönpantaviksi.

 

 

Neuvotteluprosessin aikana työnantaja on tehnyt seuraavan neuvotteluesityksen:

 

Ruoka- ja puhtauspalveluiden organisaatiorakennetta ja toimintatapaa muutetaan siten, että koululla ravitsemistyöntekijän ja laitoshuoltajan toimenkuvat ja päiväkodilla varhaiskasvatuksen avustajan toimenkuva muuttuvat. Koulun laitoshuoltaja ja päiväkodin varhaiskasvatuksen avustaja huolehtivat vastuualueellaan sekä siivouksesta että aterioiden jakamisesta. Muut siivouskohteet siirretään nk. kiertävälle laitoshuoltajalle.  Palvelukeskuksen keittiön toiminta sopeutetaan vastaamaan 1.4.2024 vallitsevaa aterioiden määrää ja henkilöstöresurssia vähennetään tämänhetkisestä 2 henkilöstä noin 1,5 henkilöön. Koulun ravitsemistyöntekijä siirtyy ruokapalveluiden palvelukeskuksen keittiölle.

 

 

Ruokapalvelut ovat sivistystoimen alaisuudessa. Ruokapalveluiden esimiehen irtisanoutuessa 25.2.2024 ruokapalveluista vastaa hallinnollisesti rehtori-sivistystoimenjohtaja, jonka alaisina ovat ruokapalveluvastaava ja ruokapalveluiden ravitsemistyöntekijä. Rehtori-sivistystoimenjohtaja hyväksyy ruokapalveluiden laskut. Rehtori-sivistystoimenjohtaja vastaa ruokapalveluiden talousarviosuunnittelusta, kilpailutuksista sekä sidosryhmäyhteistyöstä yhdessä ruokapalveluvastaavan kanssa.

 

 

Liitteenä sivistystoimen uudet tehtävänkuvaukset: ruokapalveluvastaava, ruokapalveluiden ravitsemistyöntekijä, päiväkodin yhdistelmätyöntekijä

 

 

 

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy sivistystoimen alaisuudessa olevien työntekijöiden uudet tehtävänkuvaukset 1.4.2024 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin

 

Täytäntöönpano

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa