RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Avustukset kyläyhdistyksille ja vastaaville
Sivistyslautakunta 23.04.2024 § 40
41/02.05.01.00/2024
Yhdistysohjeiden mukaisesti kyläyhdistysavustukset ovat kolmen pisteen arvoisia. Hakijat ovat vakiintuneita toimijoita alueellaan poislukien Wanhan kylätorin toritoimikunta, joka on perustettu vuonna 2024. Toritoimikunnan avustaminen ennen varsinaisen toiminnan alkua on perusteltua keskustan kehittämisen näkökulmasta. Keskustan kehittäminen on yksi strategian painopisteistä.
Esittelijä on ollut yhteydessä Isoluodon kylätoimikunnan puheenjohtajaan sekä toritoimikunnan puheenjohtajaan. Heidän kanssaan on sovittu, että hakemuksissa mainitut muut avustukset siirretään kohdeavustuksiin.
Esittelijä hyvinvointikoordinaattori Markus Malmelin
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää myöntää 150 euron avustuksen Rahin seudun kyläyhdistykselle, Vartsalan kylätoimikunnalle, Vartsalan kylät ry:lle, Isoluodon kylätoimikunnalle sekä Wanhan kylätorin toritoimikunnalle. Jokainen yhdistys edistää alueellaan yhteisöllisyyttä ja kuntalaisten hyvinvointia.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti
Täytäntöönpano yhdistykset
taloussihteeri
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |